Timo Laaksonen ei ollut erityisen kiinnostunut historiasta ennen kuin löysi ensimmäisen hylkynsä. "Koskemattomalla hylyllä palaa aikaan, jolloin alus upposi."
Itämeren pohjaan uponneessa aluksessa aika on pysähtynyt.
Koskemattomalla hylyllä sukeltaja saattaa löytää hanskan paikasta, jonne se on merimieheltä jäänyt satoja vuosia sitten. Köysi odottaa yhä siististi kierteellä.
Syvyyksissä aika on pysähtynyt.
Hylky muuttuu laivaksi esineiden ja tarinoiden kautta.
– Hylynryöstäjät tekevät hylystä tyhjän vitriinin ilman tarinaa.
Askolalainen Timo Laaksonen innostui meriarkeologiasta kymmenisen vuotta sitten helsinkiläisessä sukellusseura H2O:ssa.
Varsinainen kipinä meriarkeologian opiskeluun syttyi, kun Laaksonen löysi ensimmäisen oikean hylkynsä.
– Kun toimitin videon ja ilmoituksen löydöstä Museovirastolle huomasin, etten oikeasti vielä ymmärtänyt arkeologiaa.
Siitä heräsi Laaksosen mielenkiinto: hän halusi tietää lisää.
Vuosien kuluessa erilaiset arkistot ja kurssit ovat tulleet tutuiksi, samoin alan kirjallisuus ja tutkimukset.
Hylkyjen etsiminen ja tunnistaminen on kuin pimeässä hapuilua. Hylkyjä löytyy vahingossa tai arkistotietojen perusteella ja tiedon karttuessa voi myös identifioitu alus menettää nimensä.
– Meriarkeologia on tieteellistä työtä ja valistuneita arvauksia, monesta johtolangasta yhdistelty.
Suomenlahdella Sipoon, Porvoon ja Loviisan merialueella riittää tutkittavaa.
Tunnetuimpia hylkyjä on hollantilainen fregatti Huis te Warmelo Kallbådagrundin majakasta länteen. Hylkyä ympäröi muinaismuistolain mukainen suoja-alue, jonka se sai kesällä 2018.
Hollantilaisfregatti upposi elokuussa 1715 yli 60 metrin syvyyteen. Hylky oli tiedossa vuodesta 2002, jolloin Merenkulkulaitos löysi sen viistoluotauksessa. Alusta ei kuitenkaan tunnistettu.
– Vuosia pohdittiin, mikä laiva mahtaa olla kyseessä, kun sellaista sotalaivaa ei tuntunut puuttuvan mistään.
Kuin pimeässä hapuilua.
Itämeren tutkijoiden piirit ovat onneksi pienet. Hollannista oli lähtenyt kysely Viroon ja myös Suomesta Subzonen omistaja Immi Wallen lähetti sinne kyselyn.
Lopulta sota-alus onnistuttiin tunnistamaan sen hollantilaisen sisaraluksen avulla.
Laaksonen ei ole sukeltanut Huis te Warmelolle, mutta toimi sukeltajien veneessä apulaisena.
– Avomerikohteet ovat haastavia, koska siellä ei ole suojaa. Turvallinen toiminta tarvitsee useamman sukeltajaparin ja sopivan keli-ikkunan.
Kallbådagrundin vesille on uponnut alus jos toinenkin. Jo 1600–1700-luvuilla matalikko on mainittu hollantilaisissa merikorteissa. Siellä lepäävät linjalaivat Moskva ja Vyborg, joista Hylyt.net kertoo: Ruotsalainen linjalaiva Ösel yllätti alukset kesällä 1713. Syntyneessä kahakassa Moskva upposi ja Vyborg juuttui hiekkasärkkään ja poltettiin, ettei se olisi päätynyt ruotsalaisten käsiin. Moskvasta on nostettu muutamia tykkejä, mutta nettisivuston mukaan hylyn olinpaikka on nykyisin tuntematon. Vuonna 1966 kalastajat olivat joka tapauksessa sattuneet laskemaan verkkonsa sen mastontynkään.
Sipoon vesillä lepää puolestaan venäläinen siipiratashinaaja Diana. Se ajoi karille Gråskärin vesillä 5. lokakuuta 1854.
Alus oli matkalla Suomenlinnasta Ruotsinsalmeen, mutta se upposi vain muutaman tunnin kuluttua lähtönsä jälkeen, kymmenessä minuutissa.
Diana on maailman vanhin näin hyvin säilynyt siipirataslaiva. Sen löysi elokuussa 2019 luotauksissaan veneilijä Jussi Rekola.
Yksi Laaksosen tutkimuskohteista on vuonna 1809 Porvoon lähivesille uponnut venäläinen sotafregatti Pollux. Apunaan hänellä on muun muassa vanha venäläinen merikartta Loviisan edustalla sijaitsevan Orrengrundin ympäristöstä.
– Saaret ovat merikortissa vähän siellä sun täällä.
Muutamia satoja vuosia sitten hyvien merikorttien tekijät olivat harvassa. Usein merikortteihin oli merkitty ainoastaan "karikkoinen alue" tai "vaarallinen kivialue", kuten isot alueet Porvoon edustalla.
– Ruotsin kuninkaallinen merikartasto oli jo hyvälaatuinen.
Pollux lähti saattamaan kauppa-aluksia, mutta syväyksensä takia se joutui kiertämään eri reittiä. Se sai pohjakosketuksen ja pyrkiessään suojaan, se sai uuden pohjakosketuksen. Aluksen miehistö pelastautui lähisaarille.
– Moni on sitä hylkyä etsinyt. Itselläni on pieni vainu, missä se voisi olla.
Ruotsin arkistoista löytämänsä tiedon perusteella Laaksonen on pystynyt supistamaan haaksirikkopaikan pienemmälle alueelle.
Alkuperäisen tarinan mukaan Pollux olisi ollut matkalla Kotkasta länteen ja hakeutui turvaan Porvoon Onaksen suuntaan. Laaksonen pitää tätä kuitenkin tulkintavirheenä.
– Seuramme erään jäsenen vierailu Venäjän arkistossa toi tietoihin tarkennuksia. Ruotsin arkistoreissulla löytyi vielä ratkaiseva vihje sijainnin suhteen.
– Minulla on vahva usko, että Pollux on ihan toisella suunnalla kuin on oletettu.
Sen enempää Laaksonen ei suostu päätelmistään kertomaan.
– Tutkimus on vielä hieman kesken, hän hymyilee salaperäisesti.
– Ehkä tuota alusta ei löydy koskaan, vaan se on ajan saatossa uponnut pohjasedimenttiin, siihen voisi viitata hylyn osat, jotka oletetulta uppoamispaikalta löytyvät.
Laaksonen penkoo talviaikaan arkistoja ja lukee meriarkeologisia tutkimuksia ja kirjallisuutta.
Palapelin ratkaiseva osa hylyn tietoihin saattaa löytyä kapteenin meriselityksestä, tuomiokirjasta, lehdistä tai tullikirjasta.
– Juutinrauman tullikirjat on hyvin kirjattu ja arkistoitu, Itämeren satamien rahtikirjat eivät ole yhtä tarkkoja ja alusten identifiointi on hankalampaa.
Laaksonen on rakentanut itselleen myös sukellusrobotin, ROVIn.
– Puolitoista vuotta meni. Se on yksinkertainen, kevyt ja kestävä.
Laitetta ohjataan kuin dronea. Laitteesta kulkee kaapeli tietokoneeseen veneen kannelle.
– Tilasin elektroniikan Amerikasta ja loput suunnittelin itse. Laitteeseen saa kiinni järjestelmäkameran, tarttujan ja tutkan. Laite antaa lisää työaikaa pohjassa sukeltamiseen verrattuna.
Laaksonen kuvaa Itämerta hylkyjen aarreaitaksi.
– Itämeren vesi ei ole tarpeeksi suolaista laivamadoille. Itämeri on vähähappinen ja pimeä.
– Itämeri on puuhylyille täydellinen säilöntäympäristö.
Tämä juttu on julkaistu aiemmin Uusimaa-lehdessä.
60
metrin syvyyteen on uponnut Huis te Warmelo