Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sinilevää on jo – Näistä merkeistä voit tunnistaa, ovatko rannassa lilluvat hiukkaset vaarallista levää

Helteet ovat lämmittäneet vesistöjä ja sinilevähavaintoja on taas ilmestynyt Järvi-meriwiki-palveluun, jossa on sekä asiantuntijoiden että kansalaisten havaintoja.

Merellä sinilevä on runsastunut etenkin Saaristomerellä ja Gotlannin pohjoispuolella, Suomen ympäristökeskus tiedotti aiemmin tällä viikolla.

Rankat sadekuurot tai voimakkaat tuulet voivat tuoda lisää ravinteita.

Koska sää jatkuu vielä ainakin hetken lämpimänä, sinileväkukintojen riski kasvaa edelleen. Toisinaan epävakaampikin sää voi lisätä sinileväkukintoja.

– Pitkään jatkuvat sateet, rankat sadekuurot tai voimakkaat tuulet voivat tuoda lisää ravinteita sinilevien käyttöön lisäten sinileväkukintojen riskiä, kertoo tiedotteessa erikoistutkija Kristiina Vuorio Suomen ympäristökeskuksesta.

Vedessä voi paikoin edelleen näkyä myös siitepölyä, joka näyttää erehdyttävästi sinilevältä.

Sinilevä on myrkyllistä, joten kaikkiin veden värjäytymiin tulee suhtautua asianmukaisella varovaisuudella. Ympäristökeskuksen mukaan sinilevän voi erottaa siitepölystä varmasti vain mikroskooppitutkimuksella.