Perinteisesti tortillat on tehty maissista. Maissia jopa palvottiin mayakulttuurissa.
Jos suomalainen kysyy, syötäisiinkö tänään tortilloja, meksikolainen nostaa todennäköisesti kulmakarvojaan kahdesta syystä.
Ensinnäkin tortilloja syödään Meksikossa päivittäin, osana lähes jokaista ruokailua. Toiseksi tortilla itsessään ei vielä ole varsinainen ruoka mutta taipuu moneksi.
Mesoamerikasta kotoisin oleva tortilla eli ohut, paistettu leipä tehdään perinteisesti maissista. Nykyisin niitä valmistetaan myös vehnästä ja durrasta.
Yleisin tapa nauttia tortilloita ovat tacot, joita syödään niin aamiaisella, lounaalla kuin illallisellakin. Tacoannoksessa tortillaan kääritään jokin täyte, yleensä lihaa tai kalaa, ja päälle lisätään erilaisia kastikkeita. Sitten rullataan ja nautitaan!
Mayakulttuurissa maissilla oli merkittävä rooli ja sitä jopa palvottiin. Mayojen kansalliseepoksen Popol Vuhin mukaan ihmisetkin on tehty maissista; maissilajikkeiden pääväritkin ovat punainen, valkoinen, keltainen ja musta.
Asteekit kutsuivat nahuatl-kielellä ohuita maissileipiä nimellä tlaxcalli, mutta espanjalaiset konkistadorit antoivat niille myöhemmin nimeksi tortilla. Se tarkoittaa espanjaksi perunamunakasta.
Espanjalaiset aloittivat tortillojen täyttämisen juustolla, guacamolella ja pico de gallo -kastikkeella. Tortilloja täytettiin myös tähteillä ja niitä syötiin koulueväinä ja peltotöissä. Tortilloja syötiin, kuten vielä tänäkin päivänä, niin kotona kuin kadullakin.
Ylivoimaisesti eniten tortillaa kuluu Meksikossa, tortillan kehdossa. Jokaisen meksikolaisen on laskettu nauttivan aterioillaan keskimäärin 7–10 tortillaa päivässä.
Tämä tekee noin 75 tortillakiloa vuodessa asukasta kohden. Suomalainen puolestaan syö keskimäärin neljä viipaletta leipää päivässä ja 41 leipäkiloa vuodessa. Yhtälöstä saadaan, että tortilla on meksikolaiselle paljon enemmän kuin leipä suomalaiselle.
Maissin käsittelyprosessi tortillamassaksi on nimeltään nixtamalisaatio. Tapa on jo asteekkien aloittama ja edelleen käytössä.
Nixtamalisaatiossa maissi liotetaan ja keitetään kalkkivedessä. Käsittelyn jälkeen maissin jyvä on pehmentynyt ja kova ulko-osa on helpompi poistaa.
Kalkkikäsittelyn ansiosta seoksesta saadaan helposti leivottavaa massaa, joka sisältää myös kalsiumia, proteiinia ja B-vitamiinia. Massasta leivotaan ohuita lettuja, jotka paistetaan noin 30 sekunnin ajan kummaltakin puolelta.
Aiemmin koko prosessi tehtiin käsin, mutta 1930-luvulla kehitetty tortillakone on helpottanut työtä.
Tortilla itsessään ei vielä ole varsinainen ruoka mutta taipuu moneksi.
Tortillat ovat parhaimmillaan vasta paistettuina, mutta meksikolaiset hyödyntävät niitä erilaisin muunnelmin lämmittämällä ja jalostamalla niitä uudelleen.
Chilaquiles-annoksen voi valmistaa mainiosti edellisen päivän tortilloista, sillä tortillat pilkotaan pienemmiksi palasiksi ja paistetaan pannulla öljyssä.
Burritot ovat suuria tuhdisti täytettyjä tortillarullia ja enchiladat hieman kevyemmin täytettyjä, juustolla uunissa kuorrutettuja tortillarullia.
Juustotäytteiset quesadillat valmistetaan yleensä vehnäjauhoista. Sopa de Aztecas on tomaatti-chili- ja maissipohjainen keitto, joka täydennetään öljyssä paistetuilla tortillan palasilla.
Tortillataikina on helppo tehdä, joten näitä reseptejä kannattaa kokeilla kesäkeittiössäkin. Tortilloista voi valmistaa herkullisia liha- tai kalatacoja. Täytteinä käyvät mainiosti esimerkiksi grillissä kypsennetty possunliha tai mökkijärvestä saatu ja sitten rapeaksi paistettu kala.
Lihan ja kalan kaveriksi annokseen kuuluu ehdottomasti Meksikon ”kansalliskastike” pico de gallo sekä sen päälle reilusti puristettu limetin mehu. Ruokajuomaksi sopii meksikolainen maissiolut.
Lähteet: https://bit.ly/3QV05DK, leipatiedotus.fi
Maissitortillat
Noin 12 kappaletta
5 dl masa harina -jauhoa (maissijauhoa)
1 tl suolaa
4 dl lämmintä vettä
1 Yhdistä maissijauho ja suola kulhossa. Kaada lämmin vesi kulhoon ja sekoita taikina käsin notkeaksi. Anna taikinan levätä peitettynä puolisen tuntia.
2 Muotoile sitten taikinasta noin 12 golfpallon kokoista palloa. Litistä pallot leivinpapereiden välissä esimerkiksi paistinpannun pohjalla. Voit myös kaulia pohjat pyöreiksi.
3 Paista valurautapannulla molemmilta puolilta noin 30 sekuntia. Peitä tortillat liinalla tarjoiluun asti.
Jos haluat valmistaa tortillat vehnäjauhoista, laita taikinaan 5–5,5 desilitraa durumvehnäjauhoja, puoli teelusikallista suolaa, puoli desilitraa öljyä ja kaksi desilitraa vettä.
Pico de gallo -kastike
3–4 tomaattia
punasipuli
valkosipulinkynsi
chili
1 ruukku korianteria
2 limetin mehu
suolaa
mustapippuria
1 Pilko tomaatit, sipulit ja chili pieniksi paloiksi ja silppua korianteri.
2 Mausta limettimehulla, suolalla ja pippurilla.