IL: Suomalaiset jonottavat turhaan Helsinki-Vantaalla – Näin uudessa turvatarkastuksessa pitäisi toimia

Helsinki-Vantaan lentoasemalla on ollut tänä kesänä poikkeuksellista ruuhkaa. Nyt suomalaiset kuitenkin jonottavat lentoasemalla turhaankin, kertoo Iltalehti.

Tarpeettomia jonoja on muodostunut uuteen turvatarkastukseen, joka toimii eri tavalla kuin aiempi.

Turvatarkastus toimii nykyisin samalla periaatteella kuin pikakassat kaupoissa: tarkastukseen saapuva voi valita itselleen linjastolta tyhjän kohdan ja laittaa tavaransa hihnalle.

Iltalehden julkaisemissa kuvissa kuitenkiin näkyy, kuinka suomalaiset jäävät jonottamaan ensimmäisenä tavaroitaan purkavan taakse. Samaan aikaan edempänä on vapaata tilaa, mutta ohittelijoita ei katsota hyvällä.

– Tässä uudessa turvatarkastuksessa joutuu melkein kuin ohittamaan toisen, ja sitä suomalainen ei uskalla tehdä, kuvailee Iltalehdelle Finavian matkustajapalveluiden yksikön päällikkö Hanna Hämäläinen.

Hänen mukaansa turvatarkastukseen on tulossa animaatioita ja kylttejä, joissa kerrotaan oikeasta toimintatavasta.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut