Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tulipalo vei Maarit Pelanderin omaisuuden ja myöhemmin myös miehen – kotivakuutusta ei ollut

Vakuutusyhtiö oli irtisanonut kotivakuutuksen maksuhäiriömerkinnän takia.

Maarit Pelanderin, 51, elämä sai pääsiäisenä järkyttävän käänteen, kun perheen kotitalo Porvoon Hinthaarassa tuhoutui tulipalossa.

Pelander heräsi ennen puolta yötä vessaan ja ihmetteli ritisevää ääntä. Hän asteli ensin kodinhoitohuoneeseen ja sen jälkeen takkahuoneeseen. Siellä hän näki, miten talon takaterassilla monimetriset tulilieskat nuolivat talon ulkoseinää.

– Herätin mieheni Markon ja sanoin, että talo palaa.

Pariskunta soitti hätäkeskukseen ja poistui talosta. Ulkona Marko yritti sammuttaa tulipaloa.

Palokunta saapui parinkymmenen minuutin päästä. Liekit saatiin lopulta sammutettua, mutta talo oli palanut raunioksi ja pariskunnan koko omaisuus oli tuhoutunut.

Ulkona palon tekemää tuhoa katsellessaan Pelander kiitteli sitä, että perheen 17-vuotias poika oli lähtenyt illalla tyttöystävänsä luo. Perheen aikuinen tytär asui jo omillaan.

Poika oli ottanut perheen viidestä koirasta kaksi mukaansa. Kaksi koiraa oli palon aikana ulkotarhassa, ja sisällä olleen koiran Pelander otti mukaansa ulos.

Jos kaikki koirat olisivat olleet sisällä talossa, Pelander arvelee, etteivät he olisi ehtineet pelastaa kaikkia.

Talon palaminen tuntui kuitenkin kauhealta. Taloa varten oli säästetty rahaa vuosien ajan, ja sen rakentaminen Markon lapsuudenkodista lohkaistulle tontille aloitettiin 20 vuotta sitten.

Pelanderit pääsivät muuttamaan taloon vuonna 2004, ja viimeinen lainaeräkin saatiin maksettua viime kesänä.

Ambulanssissa istuessaan ja palokunnan sammuttaessa paloa Pelander mietti, että nyt meni koko omaisuus. Talossa ei ollut kotivakuutusta.

Minulta meni talo ja mies ja lapsilta isä.

Maarit Pelander

Pelanderin mukaan vakuutusyhtiö oli reilu vuosi sitten irtisanonut kotivakuutuksen maksuhäiriömerkintöjen takia. Puolison työt läheisellä tehtaalla olivat loppuneet, ja pariskunnan yrittäessä selvitä laskuistaan vakuutusmaksu oli mennyt perintään.

Pelander kertoo sopineensa perintätoimiston kanssa maksun suorittamisesta, mutta perintätoimisto ei ollut ilmeisesti ilmoittanut asiasta vakuutusyhtiölle.

Viime vuoden keväällä hän ihmetteli, miksei kotivakuutuksen maksuerää näkynyt toisen vakuutuksen mukana. Tällöin vakuutusyhtiöstä ilmoitettiin, että kotivakuutus oli irtisanottu helmikuussa.

– Meille sanottiin, että koska luottotiedot eivät ole kunnossa, vakuutusta ei voi myöntää.

Pelander kysyi, voisiko hän maksaa etukäteen vaikka kahden vuoden maksut.

– Sieltä sanottiin, että saatte kotivakuutuksen vasta, kun luottotiedot ovat kunnossa.

Pariskunta tiedusteli vakuutuksen saamista toisestakin vakuutusyhtiöstä. Vastaus oli sama.

Kotivakuutuksen evääminen maksuhäiriömerkinnän takia on yleinen ongelma, todetaan maksutonta vakuutus- ja rahoitusneuvontaa kuluttajille tarjoavassa Finessä.

– Vakuutusyhtiöt eivät useinkaan myönnä vakuutusta, jos asiakkaalla on maksuhäiriö. Tästä tulee meille aika paljon yhteydenottoja, sillä esimerkiksi vuokranantajat edellyttävät usein vuokralaisilta kotivakuutusta, Finen vakuutusasiantuntija Hanna Salo tiivistää.

Salon mukaan ongelmaan ei ole helppoa ratkaisua. Vakuutuksen saaminen on mahdollista, mikäli taloudessa on henkilö, jolla ei ole maksuhäiriöitä. Muualla asuvan nimiin vakuutusta harvoin myönnetään.

Ongelma ei koske vain kotivakuutusta. Myös autovakuutuksissa on yleistä, että ajoneuvovakuutus jää maksuhäiriömerkinnän omaavalta saamatta.

Lakisääteisesti vakuutusyhtiön on myönnettävä vain pakollinen liikennevakuutus.

– Maksuhäiriömerkintä tuo ongelmia, sillä esimerkiksi auton ostaminen osamaksulla edellyttää usein, että autoon otetaan laaja kaskovakuutus, Salo muistuttaa.

Salon mukaan maksuhäiriömerkintöjen vaikutus vakuutusten saantiin herättää aika ajoin keskustelua. Päätöksiä tilanteen helpottamiseksi ei kuitenkaan ole tehty.

– Tässä tilanteessa paras neuvo, jonka voimme antaa, on, että kannattaa yrittää neuvotella vakuutusyhtiön kanssa.

Maarit Pelanderille neuvottelu on nyt myöhäistä. Sarkastisesti hän toteaa, että yhdestä vakuutusyhtiöstä kyllä tarjottiin kotivakuutusta sen jälkeen, kun talon palamisesta oli kerrottu lehdissä.

– Kysyin, että näihin raunioihinko.

Pelander kertoo perheen saaneen valtavasti apua ja tukea tapahtuman jälkeen. Markon ystävän puoliso järjesti rahankeräyksen perheen hyväksi. Perhe on saanut lahjoituksena myös vaatteita, tavaroita ja lahjakortteja.

Apu ja tuki ei kuitenkaan riittänyt Markolle, jolle kodin menettäminen oli liikaa. Hän kuoli kesäkuun alussa oman käden kautta.

Maarit Pelanderin on nyt jatkettava elämässä eteenpäin. Hän toivoo, että lakia voisi uudistaa, jotta hänen kohtalonsa ei toistuisi muille.

– Ihmisille koituu suuria vaikeuksia maksuhäiriömerkinnän takia. Minulta meni talo ja mies ja lapsilta isä. Pitäisi lailla säätää, että vakuutuksen saa, jos siihen on rahaa.