Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sinilevätilanne on rauhallinen, mutta kukintojen määrän odotetaan kasvavan – "Mikäli sää lämpenee ja tuuli tyyntyy"

Sinilevätilanne järvillä on paikoin heikentynyt viime viikosta, tiedottaa Suomen ympäristökeskus. Valtakunnallisesti tilanne sisävesillä on kuitenkin rauhallinen. Merialueilla pintakukinnat ovat vähentyneet, ja sinilevä on monin paikoin sekoittuneena veteen.

Ympäristökeskuksen mukaan lämmin ja tyyni sää voi edelleen nostaa sinileväkukintojen määrää loppukesällä. Paikoin rannoille on ajautunut kuolleita sinileväsoluja, jotka ovat värjänneet rannat turkoosiksi sinilevien sisältämän väriaineen takia.

Kuluneella viikolla erittäin runsaasti sinilevää on havaittu yhdellä, runsaasti seitsemällä ja hieman 33:lla valtakunnallisen leväseurannan havaintopaikalla. Havainnot kukinnoista, joissa on ollut hieman sinilevää ovat olleet kasvussa.

– Mikäli sää lämpenee ja tuuli tyyntyy, sinileväkukinnat voivat vielä runsastua. Tuulet saattavat ajaa sinilevää rannoille, missä se hajotessaan voi muodostaa turkooseja lauttoja sinisen väripigmentin vuoksi, sanoo erikoistutkija Kristiina Vuorio Suomen ympäristökeskuksesta tiedotteessa.