Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tapiolassa hämmästeltiin torstai-iltana ympäristöön kantautunutta musiikkia – tästä on kyse

Tapiolan Kultuuriaukiolle pystytetyt festivaalirakenteet yllättivät osan tapiolalaisista. Hämmästyneet lukijat soittivat asiasta torstai-iltana Länsiväylälle.

Kaupunki tiedottaa tapahtumasta 3.8. sivuillaan. Tiedotteessa kerrotaan muun muassa, että tapahtuma aiheuttaa kulkemiseen liittyviä poikkeusjärjestelyjä Kulttuuriaukion lähistöllä.

Kyse on CNNCT VOL.1 -nimisestä festivaalista, jota juhlitaan vielä perjantai-iltana. Järjestäjinä tapahtumassa ovat Danceteria ja All Things Live. Tapahtuma on osa Espoo 50 vuotta kaupunkina -ohjelmaa.

Festivaalin aiheuttaa kulkemiseen liittyviä poikkeusjärjestelyitä Kulttuuriaukion ympäristössä vielä 7.8. saakka.

Kulttuurikeskus on kaupungin tiedotteen mukaan tällä viikolla avoinna normaalien aukioloaikojen mukaisesti. Tiedotteessa suositellaan kulkua kulttuurikeskukseen ja Tapiolan kirjastoon keskusaltaan puolelta.

Tiedotteessa kerrotaan, että lisätietoa tapahtumasta löytyy festivaalin Facebook-sivuilta.