Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sähkösopimuksessa on mahdollisuus säästää: kiinnitä huomiota näihin asioihin – "Harva on kilpailuttanut"

Kuluttajaliitto kehottaa tarkistamaan sähkösopimuksensa ennen kuin talvi tulee. Liitto huomauttaa tiedotteessaan, että kilpailuttamisella on tällä hetkellä entistä suurempi merkitys, kun uusien sähkösopimusten hinta on ennätyksellisen korkealla ja hintaerot suuret.

Sopimuksen voi kilpailuttaa, mikäli ei ole sitoutunut määräaikaiseen sopimukseen. Toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen voi kilpailuttaa.

– Harva on kilpailuttanut sähkösopimuksensa, vaikka kilpailuttamalla kuluttajan olisi mahdollista saada ehdoiltaan kilpailukykyisempi sopimus, kertoo Kuluttajaliiton asumisasioihin erikoistunut lakimies Kristel Pynnönen tiedotteessa.

– Jokaisen kannattaa nyt vertailla sähköyhtiöiden hintoja ennen uuden sopimuksen solmimista ja jo olemassa olevan sopimuksen ehdot on hyvä tarkistaa. Eri sopimustyyppeihin kannattaa tutustua jo etukäteen ja pohtia mikä sopisi omaan sähkönkulutukseen, Pynnönen neuvoo.

Hän muistuttaa kuitenkin terveestä varovaisuudesta sähköyhtiön valinnan suhteen.

– Mikäli et ennakkoon tunnista yritystä, kannattaa tarkistaa yrityksen taustat ja luotettavuus vaikkapa nettihaun avulla ennen kuin teet sopimuksen.

Kuluttajan kannattaa tarkistaa energiamaksu sekä perusmaksu. Perusmaksu (tai kuukausimaksu) voi vaihdella muutamien euron välillä ja osa sähköyhtiöistä tarjoaa sähkösopimuksen myös ilman perusmaksua.

Sitten kannattaa pohtia, mikä sopimustyyppi sopii omiin tarpeisiisi. Yleisimmät sopimustyypit ovat toistaiseksi voimassa oleva sopimus tai määräaikainen sopimus kiinteällä hinnalla.

Toistaiseksi voimassaolevassa sopimuksessa sähkön myyjän tulee ilmoittaa hinnanmuutoksesta kuukautta etukäteen. Toistaiseksi voimassa olevassa sopimuksessa on se hyöty, että voi vertailla hintoja ja halutessaan vaihtaa sähköntoimittajaa, jos sähköä saa muualta halvemmalla. Toistaiseksi voimassa olevasta sopimuksesta hyötyy siis eniten, jos itse aktiivisesti seuraa ja vertailee hintoja. Hintataso ei kuitenkaan vaihtele yhtä usein kuin pörssisähkössä, vaan hintoja voidaan muuttaa lähinnä muutamia kertoja vuodessa.

Määräaikaisessa kiinteähintaisessa sopimuksessa on se hyvä puoli, että sähkön kustannukset omalle taloudelle on mahdollista ennakoida etukäteen. Määräaikaiset sopimukset ovat useimmiten kiinteähintaisia, eikä hinta muutu sopimuskauden aikana. Jos hinnat lähtevät nousuun, sopimuksen hinta pysyy samana. Toisaalta, jos hinnat laskevat, maksaa silloin markkinahintaa kovemman hinnan. Pisin mahdollinen määräaikainen sopimus sitoo kuluttajaa lain mukaan kaksi vuotta. Jos sopimus on tehty pidemmäksi aikaa, on se myyjän puolelta sitova muttei kuluttajan.

Mikäli on sähkön kuluttajana aktiivinen, kiinnostunut seuraamaan hintoja ja valmis siirtämään joustavasti sähkön kulutusta vuorokauden edullisiin tunteihin, voi pörssisähkö olla se oikea valinta. Pörssisähkön hinnassa voi kuitenkin olla suuriakin heilahteluja, jopa tunneittain. Pörssisähkön hinta voi vaihdella erittäin korkeasta lähes ilmaiseen. Mutta jos onnistuu ajoittamaan kodin toimia, kuten pyykinpesun, ruoan laittamisen ja sähköauton lataamisen edullisten jaksojen mukaan, voi pörssisähkö säästää selvää rahaa.

Juttua päivitetty 8.8. kello 11.10: Muokattu asia oikein eli sopimuksen voi kilpailuttaa, mikäli ei ole sitoutunut määräaikaiseen sopimukseen. Toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen voi kilpailuttaa.

Juttua päivitetty lisäksi kello 11.18: Lisätty käytännön vinkit sähkösopimuksessa säästämiseen.