Omatoimiaika on tauolla useissa kirjastoissa. Kirjastojen mukaan asialla ovat olleet lapset ja nuoret.
Kirjastojen omatoimiajoissa on viime talven aikana ollut runsaasti ongelmia. Esimerkiksi Laaksolahden kirjaston omatoimiaukioloaikoja jouduttiin supistamaan ja Viherlaakson kirjaston osalta lopettamaan kokonaan. Myös Kauklahden, Nöykkiön ja Suurpellon kirjastojen omatoimikäyttö jouduttiin tilapäisesti lopettamaan.
Myös heinäkuussa, jolloin kirjastojen käyttö on vähäistä, osassa kirjastoja omatoimiaukiolosta luovuttiin.
– Kirjastoissa käyttäydyttiin niin levottomasti, että tällaisia ratkaisuja oli pakko tehdä. Asialla ovat olleet paikalliset lapset, varhaisteinit ja nuoret, kirjastopalveluiden johtaja Ritva Nyberg harmittelee.
Kirjastossa riehuvat nuoret asiakkaat ovat esimerkiksi tyhjentäneet jauhesammuttimen lattialle ja rikkoneet paikkoja niin että korjaaminen on maksanut aika paljon.
Vastaavanlaisia tietoja levottomuuksista on Nybergin mukaan kantautunut eri puolilta Suomea, pieniltäkin paikkakunnilta. Omatoimiaukiolo on vuosia jatkunut käytäntö eikä ennen ole ollut ongelmia. Nyberg arvelee, että riehumisen taustalla on korona-ajan aiheuttama levottomuus.
– Vaikka ilkivallasta tehdään rikosilmoitus, syyllistä on vaikea saada kiinni, koska valvontakamera ei näe joka nurkkaan.
Riehuminen on johtanut siihen, että kaikki asiakkaat eivät ole uskaltaneet omatoimiaikana mennä kirjastoon, jonka pitäisi olla turvallinen paikka kaikille.
Osalta asiakkaista on tullut palautetta siitä, että kirjaston aukioloajat ovat muuttuneet.
Ongelmaan on haettu ja haetaan edelleen ratkaisua. Nyberg vakuuttaa, että omatoimiaukioloaikojen supistamiset ovat väliaikaisia.
– Yksi kirjaston arvoista on se, että aukioloajat ovat mahdollisimman laajat, hän sanoo.
– Asiakkailta on tullut palautetta siitä, että vaihtuvat omatoimiaukioloajat hankaloittavat kirjaston käyttöä.
Ratkaisua lähdetään hakemaan keskusteluissa nuorisotoimen ja järjestöjen kanssa. Silloin pohditaan, miten yhteisöllisyyttä voidaan parantaa alueella. Ritva Nyberg muistuttaa, että kirjasto ei yksin voi olla vastuussa alueen lapsista ja nuorista.
– Nykykäytännössä samalla pin-koodilla voi livahtaa sisään vaikka kuinka monta ihmistä. Yhtenä vaihtoehtona on se, että asiakkaat käyvät kirjastossa tekemässä sopimuksen omatoimikäytöstä. Uusia keinoja on keksittävä, jos tilanne ei rauhoitu.
Kulttuurilautakunta käsittelee syyskuun kokouksessaan Espoon kirjastojen asiakasvaikuttavuus- ja palveluverkkoselvityksen. Raportti on yli 100-sivuinen.
Espoolaiset ovat aktiivisesti puolustaneet pieniä lähikirjastojaan. Ovatko ne jälleen vaarassa?
– Isoja lakkauttamisia ei suunnitella, Nyberg muotoilee.