Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kirkkonummen Veikkolan S-market menee remonttiin – VBO:lta latauspisteitä useisiin paikkoihin

Varsinkaan päivittäistavarakauppa ei ole kärsinyt koronavuosista, ja ruokakaupoissa kassat kilisevät hyvin.

Muun muassa Kirkkonummella toimivan Varuboden-Oslan myynti on alkuvuonna ollut edelleen hyvässä kasvussa.

Veroton myynti kasvoi lähes 5 prosenttia 203,1 miljoonaan euroon.

Kuluneiden vuosien aikana lähes kaikki Varuboden-Oslan S-market-myymälät on uusittu, viimeisimpänä S-market Söderkulla Sipoossa.

Tänä syksynä uudistetaan S-market Veikkola.

ABC-latausasemien verkostoon on myös panostettu. Tammisaaren, Loviisan, Söderkullan ja Jomalan S-marketien, Kirkkonummen Prisman ja ABC Karjaan yhteyteen on avattu latauspisteet.

– Varuboden-Oslan ja koko S-ryhmän tavoitteena on olla oman toimintansa osalta hiilinegatiivinen vuodesta 2025 alkaen. Olennainen osa tätä tavoitetta on, että kaikki käytettävä sähkö on jo nyt uusiutuvaa, pääosin tuuli- ja vesivoimalla tuotettua sähköä. Näin ollen myös ABC-latauksen käyttäjät ajavat täysin uusiutuvalla sähköllä, VBO:n toimitusjohtaja Mathias Kivikoski toteaa.

S-ryhmässä käytetään yhä enemmän myös aurinkoenergiaa.

Kun rakenteilla oleva Kirkkonummen Prisman aurinkovoimala valmistuu, Varuboden-Oslalla on aurinkovoimala kymmenessä yksikössä.

VBO on käyttänyt investointeihinsa alkuvuonna noin 9 miljoonaa euroa.

Osuuskauppa Varuboden-Osla toimii Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla. Sen kotipaikka on Kirkkonummi ja pääkonttori on Vantaalla.