Toni Salokorven kautta kulki viime vuonna 120 kelloa. Hän arvostaa kellojen kauneutta ja käyttömukavuutta.
Toni Salokorpi, 26, on hurahtanut kelloihin. Kiinnostus virisi teini-ikäisenä, kun hän sai rippilahjaksi laadukkaan Raymond Weil -kvartsikellon.
– Olen aina ollut kiinnostunut kelloista. En tiedä mistä se johtuu, sillä perheessäni muut eivät ole keräilleet kelloja tai mitään.
Toden teolla harrastus vei mukanaan viitisen vuotta sitten. Salokorpi alkoi kerätä vanhempia vintage-kelloja, koska ne olivat hieman edullisempia kuin uudet kellot. Hän ostaa, myy ja ennen kaikkea vaihtaa kelloja jatkuvasti.
– Harrastuksen pääpaino on rannekelloissa, mutta mitään punaista lankaa ei sinänsä ole. Minua kiinnostavat monenlaiset kellot, ja kelloja tulee ja menee. Esimerkiksi viime vuonna kauttani kulki noin 120 kelloa, hän kertoo Keski-Uusimaan haastattelussa.
Keravalaisella Salokorvella on tällä hetkellä kokoelmassaan noin 25 rannekelloa.
– Käytän niitä kaikkia. Kun lähden töihin, otan yhden kellon käteen ja kun palaan töistä kotiin, vaihdan tilalle toisen kellon. Harvoin pidän yhtä kelloa päivää pidempään. Käyttömukavuus onkin minulle yksi tärkeimmistä kellon ominaisuuksista, Salokorpi kuvailee.
Himotuimmat ja laadukkaimmat keräilykellot voivat maksaa satoja tuhansia euroja, jopa miljoonan. Salokorven mukaan hänen omat kellonsa ovat arvoltaan noin tuhannesta eurosta vajaaseen kymmeneen tuhanteen euroon. Salokorpi on erikoistunut muun muassa saksalaisiin Sinn-merkkisiin kelloihin.
– Estetiikalla on iso merkitys, sillä kellot ovat mielestäni kauniita. Tärkeätä on myös kellojen kestävyys. Nykypäivän älykellot ovat melkeinpä kertakäyttöisiä; 1–2 vuoden käytön jälkeen niitä ei useinkaan voi enää korjata, jolloin ne heitetään roskikseen.
– Itselläni vanhin rannekello on vuodelta 1948. Se käy yhtä hyvin kuin uutena, kun siitä vain pitää huolta. Laadukkaat rannekellot pitävät arvonsa hyvin ja voivat olla jopa sijoituskohteita, Salokorpi huomauttaa.
Harrastus on myös yhteisöllistä. Toni Salokorpi kuuluu Facebookin Kelloharrastajat-yhteisöön, jossa on tällä hetkellä noin 27 500 jäsentä. Harrastajat tapaavat usein toisiaan ja järjestävät kellonäyttelyitä.
– Koko harrastuksen suola on oikeastaan se, että on samanhenkisiä kavereita, joiden kanssa voi vaihtaa kuulumisia. Jos joku lähellä asuva yhteisön jäsen hankkii uuden kellon, sitä pitää sitten käydä hänen luonaan hypistelemässä, Salokorpi virnistää.
– Toiset käyttävät rahaa bilettämiseen tai osakkeisiin. Minä harrastan mieluummin kelloja, koska niissä on jotakin konkreettista ihasteltavaa.
Tulevaisuuden haaveena Toni Salokorvella on sveitsiläisen Patek Philippe -merkin Nautilus-rannekellon hankkiminen. Kyseisen kellon listahinta pyörii noin 23 000 euron kieppeillä.
– Kenties sitten joskus...Patek Philippe on maailman arvostetuimpia kellomerkkejä, hypetettyä Rolexia parempi. Tuo kyseinen kello kiinnostaa, koska se ei ole mikään hissikello.
Hissikello?
– Se tarkoittaa, että hississä voisi hyvin tulla vastaan samanlainen kello. Tällaista kelloa ei ainakaan joka hississä tule vastaan.
Harrastus on vienyt Toni Salokorven siihen pisteeseen, että hän alkaa opiskella kellosepäksi tänä syksynä. Lähihoitajana ja myyntitehtävissä tähän asti työskennelleen miehen tarkoituksena on ennen pitkää perustaa oma yritys, joka huoltaa ja myy kelloja.
– Omasta intohimosta olisi siistiä saada elinkeino. Kellosepäksi jo opiskelleet kaverit ovat tosin varoitelleet, että sen jälkeen eivät mitkä tahansa kellot enää kiinnostakaan, kun kaiken pitää olla viimeisen päälle jiirissä, Salokorpi naurahtaa.
Tämä juttu on julkaistu aiemmin Keski-Uusimaassa.