Loppukesästä laivamatkustus Helsingin satamissa on ollut vilkasta, ja matkustajamäärät ovat olleet jo noin 80 prosenttia koronaa edeltävästä tasosta. Voi viedä kuitenkin vuosia, että matkustajamäärät palaavat koronaa edeltävään aikaan.
Myös Tallinnan satamassa koronarajoitusten purkamisen ja matkustajaluottamuksen lisääntymisen seurauksena matkustajamäärä lähes kolminkertaistui vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana.
– Tällä hetkellä matkustajamäärät ovat noin 20 prosenttia perässä vuotta 2019. Nähtäväksi jää kurotaanko välimatkaa kiinni loppuvuonna, Helsingin Sataman toimitusjohtaja Ville Haapasaari sanoo.
Sataman kannalta myönteinen uutinen on Tallinkin uuden MyStar-aluksen liikennöinnin aloitus Helsingin ja Tallinnan välillä.
– Matkustajamäärien palautuminen koronaa edeltävälle tasolle kestänee vielä 2–3 vuotta ja riippuu kansainvälisen turismin elpymisvauhdista, Haapasaari arvioi.
Helsingin linjaliikenteessä kulki tammi-heinäkuussa 4,5 miljoonaa matkustajaa. Kasvua vuoden takaiseen vastaavaan aikaan verrattuna on 203 prosenttia.
Vilkkainta matkustus on ollut Helsingin ja Tallinnan välillä, reitillä kulki tammi-heinäkuussa 3,5 miljoonaa matkustajaa, Tukholman ja Helsingin välillä matkustajia kulki lähes 790 000.
Helsingin sataman reittiliikenteeseen ja matkustajamäärien kehitykseen vaikuttavat loppuvuodesta maailmanlaajuisten haasteiden, kuten kuljetuskustannusten nousun ja Ukrainan sodan lisäksi alusten myynnit ja vuokraukset ulkomaille.
Viking Line on myynyt Amorella-aluksensa ja liikennöi toistaiseksi Helsinki-Tukholma-reittiä vain yhdellä aluksella. Tallink puolestaan on vuokrannut Silja Europan majoituskäyttöön Hollantiin ainakin seitsemäksi kuukaudeksi. Silja Europan odotetaan palaavan Helsinki-Tallinna-reitille keväällä 2023.
Myös Helsingin Sataman kautta kulkeva tavara liikkuu ennätystahdissa. Tammi-heinäkuussa kokonaistavaraliikenteen määrä oli 8,9 miljoonaa tonnia, mikä on 8,4 prosenttia enemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana. Siitä tuontia oli 4,2 miljoonaa tonnia (+15,3 %) ja vientiä 4,7 miljoonaa tonnia (+2,5 %).
Konttiliikenne kasvoi edellisestä vuodesta 0,4 prosenttia tonneissa mitattuna, kun taas kumipyöräliikenne eli kuorma-autoilla, rekoilla ja perävaunuilla kuljetettu tavara kasvoi 10,2 prosenttia.