Espoon ja Kirkkonummen kannattaisi yhdistää voimansa Kiviruukissa, ehdottaa Marika Räf.
Espoolla olisi nyt tuhannen taalan paikka uudenlaisen kansainvälisen lukion kehittämiseksi. Tätä mieltä on Espoon kasvun ja oppimisen lautakunnan puheenjohtaja Marika Räf (kok.).
Räf ehdottaa, että Espooseen perustettaisiin Itämerilukio, jossa osa opetuksesta tapahtuisi englanniksi.
– Itämeri ja sen rannat ovat vetovoimatekijä, joka kannattaa huomioida alueen palveluja suunniteltaessa, hän sanoo.
– Toivosin, että tulevaisuudessa Itämeren suojelu ja yhteistyö Itämeren alueen oppilaitosten kesken nousisi vahvemmin esiin. Lukio antaisi välineitä yhteistyöhön ja kansainvälisyyteen.
Räfin mukaan Itämeriosaaminen toisi uudenlaisia mahdollisuuksia myös lukiolaisten tulevaisuuden työurien näkökulmasta.
– Itämeri-teemaa voisi kytkeä mihin tahansa oppiaineeseen.

Luonteva paikka uudenlaiselle lukiolle olisi kehittyvä Kiviruukin alue Kivenlahdessa, Räf näkee.
Alueella jo toimiva VTT Bioruukki on Pohjoismaiden suurin bio- ja kiertotalouden tutkimuslaitos, ja alueelle pyritään luomaan kansainvälisesti ainutlaatuinen bio- ja kiertotalouden innovaatiokeskittymä.
Lukio antaisi välineitä yhteistyöhön ja kansainvälisyyteen.
Kiviruukkiin on tulossa myös asuinrakentamista ja sinne pyritään houkuttelemaan korkean teknologian yrityksiä.
Laurea-ammattikorkeakoulu on muuttamassa lähelle Kivenlahteen ja Omnia suunnittelee uutta kampusta Kiviruukkiin.
Räf toimii Omniassa liiketalouden lehtorina ja näkee, että toisiaan lähellä sijaitsevat toisen asteen oppilaitokset mahdollistaisivat monenlaisen yhteistyön.
– Lukio voisi tehdä yhteistyötä myös Laurea ammattikorkeakoulun, VTT:n ja yritysten kanssa, Räf miettii.
Espoossa 75 prosenttia peruskoulun päättävästä ikäluokasta menee lukioon.
– Nuoria pitäisi sparrata koko toisen asteen ajan siihen, mitkä voisivat olla oikeita kurssivalintoja ja oma ala.

Kiviruukki sijaitsee lähellä Kirkkonummen rajaa, ja Räf toivoo, että Espoon lisäksi hankkeesta innostuttaisiin Kirkkonummella.
– Olisi win-win -tilanne, jos koulutuspalveluja voitaisiin suunnitella yhteistyössä, nyt kun kuntatalous on tiukoilla, hän sanoo.
Räfin mukaan sekä espoolaisille että kirkkonummelaisille tarvitaan tulevaisuudessa lisää lukiopaikkoja.
– Tämä olisi hyvä mahdollisuus tiivistää kuntien välistä yhteistyötä.
Kansainvälinen lukio palvelisi paikallisten lisäksi myös Espooseen ja Kirkkonummelle investoivien kansainvälisten yritysten, kuten Microsoftin henkilöstön tarpeita.
– Tämä tulisi nähdä myös elinkeinopoliittisena hankkeena, joka kannustaa yrityksiä investoimaan alueelle.
– Tarvitsemme Suomeen myös kansainvälisiä yrityksiä houkuttelevia alueita sekä eri alojen, esimerkiksi matkailualan, mahdollisuuksia työllistää myös opiskelijoita.
Räfin mukaan lukion kehittämisessä kannattaisi hyödyntää muun muassa John Nurmisen Säätiön osaamista ja näkemyksiä.
Säätiön tavoite on Itämeren ja sen perinnön pelastaminen tuleville sukupolville.