Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Espoolainen Fadumo Ali halusi muuttaa hoiva-alaa ja perusti oman yrityksen – Yrittäjät.fi: Laajenee ulkomaille miljoonasijoituksen turvin

Vuoden espoolaiseksi yrittäjäksi keväällä valitun Fadumo Alin perustama Hoiwa hakee kasvua kahden miljoonan euron sijoituksella, kertoo Yrittäjät.fi -sivusto.

Uuden sijoituksen turvin Hoiwa aikoo laajentua ensin Tampereelle ja sen jälkeen Saksaan. Sijoittajia ovat Nordia Management Oy ja Trado Capital Oy.

Myös hoitajien määrä kasvaa. Hoiwan palkkalistoilla on nykyään noin 3 000 hoitajaa, mutta seuraavaan tilikauteen mennessä hoitajia on suunnitelmien mukaan 10 000, Yrittäjät.fi kertoo.

Hoiwa välittää hoitoalan työvoimaa julkisille ja yksityisille toimijoille.

Fadumo Ali kertoi Länsiväylän haastattelussa viime keväänä perustaneensa yrityksen, jotta voisi puuttua hoitoalaa vaivaaviin ongelmiin ja muuttaa alan työkulttuuria sisältä.

– Haluamme näyttää, että hoitajilla on arvoa. Kilpailijat ovat hyötyneet siitä, ettei palkalla aiemmin kilpailtu. Nyt monet kilpailijatkin ovat alkaneet maksaa hoitajille saman verran, Ali kertoi Länsiväylälle huhtikuussa.

Hoiwa hyödyntää digitalisaatiota ja alustataloutta. Työntekijät valitsevat haluamansa työvuorot suoraan järjestelmästä ja saadut palkat näkyvät apissa reaaliajassa.

Lue myös:

Hoiva-alan epäkohdat saivat Espoon vuoden yrittäjän perustamaan oman yrityksen, joka maksaa hoitajille paremmin – "En halunnut tulla valittajaksi", Fadumo Ali, 35, sanoo