Näyttelijä Mikko Leppilampea ja muusikko Jukka Leppilampea yhdistää monipuolisuus ja ystävällinen karisma.
Jos pitäisi yhdellä sanalla kuvailla, mitä Jukka Leppilammella ja Mikko Leppilammella on yhteistä, päällimmäiseksi tulee mieleen karisma.
Leppilampien karisma on ystävällistä ja lämmintä. Kun näyttelijä Mikko katsoo puhuessaan silmiin, tulee olo, että hän arvostaa.
Kun muusikko Jukka esiintyy, hän pystyy valloittamaan koko salin, vaikka yksin kitaran kanssa.
– Olen Mikossa ylpeä siitä, miten hän osaa kohdata toisia ihmisiä. Se on ihan ihmeellistä, isä Leppilampi kehuu poikaansa sanomalehti Uusimaan haastattelussa.
Mikko Leppilampi tunnetaan paitsi näyttelijänä ja laulajana myös erityisesti huippusuositun Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaformaatin juontajana.
Päärooli rikossarjassa Hautalehto on puolestaan vienyt hänet pinkomaan villasukissa Vanhaan Porvooseen ja uimaan hyisessä Porvoonjoessa.
Sarjan kuvauksia on tulossa lisää, mutta viihdeohjelmassa Mikko ei enää jatka.
Sen sijaan hän haluaa keskittyä syvempään ilmaisuun, ja siihen konsertti isän kanssa Porvoon Taidetehtaalla 23. syyskuuta sopii hyvin.
– Emme ole aiemmin esiintyneet yhdessä julkisesti. Porvoon kirkkoherra, ystäväni Pontus Salmi pyysi minua tekemään konsertin ja minä pyysin sitten Mikkoa mukaan, Jukka Leppilampi kertoo isän ja pojan ensimmäisessä yhteishaastattelussa Uusimaalle.
– Se on tavallaan oma retriittini. On mahtavaa laulaa isän lauluja, Mikko puolestaan sanoo.
En ole vielä perillä, mutta sylissäsi elämä, majataloissa tiellä ja sanoissa. Tahdon olla sinua lähellä, vaikken osaa, vaikken yletä. Aamun valoa, luottamusta, valoa.
On vuosi 1990 ja nuorisotapahtuma Mäntsälä gospel. Pimeän salin lavalle kipuaa mies, jolla on nahkatakki ja kikkara tukka. Vain mies ja kitara, ja koko sali hiljenee.
Iskä oli se coolein faija.
Mikko Leppilampi
Jossain näillä keikoilla käy myös teini-ikäinen Juha Tapio. Vuosia myöhemmin häntä verrataan Leppilampeen, sillä nyt hänkin keikkailee kitaroineen. Seurakuntien tapahtumat vaihtuvat konserttisaleihin ja festivaaleihin, Tapiosta tulee poptähti, Leppilampi pysyy gospelissa.
– Me olemme parhaita kavereita, tuemme toisiamme. Ja jos ajattelee vaikka Juhan biisiä Rakastettu, niin eihän sen hengellisempää voi olla, Jukka hymyilee.
Leppilampi soitti Tabula Rasa -progeyhtyeessä Heikki Silvennoisen kanssa, mutta alkoi uskoontulon myötä tehdä omaa musiikkia. Hän on pysynyt tunnustuksellisena artistina, mutta on säveltänyt paljon muutakin, esimerkiksi televisio- ja dokumenttielokuvien musiikkeja.
– Olen lukuisia kertoja ollut haastattelussa, jossa kysytään, mitä on gospelmusiikki. Mulle se ei ole relevantti kysymys. Jos olisin alkanut tehdä gospel-musiikkia, en olisi koskaan tehnyt biisejä Majataloja, tietä ja sanoja ja Syksyn nyansseja. Minä olen se, mun elämä on se, joka synnyttää sen, eikä joku genre, joku määritelmä. Sen takia olen saanut tehdä niin monenlaista, niin monenlaista kuin mä oon, Jukka Leppilampi kertoo.
– Uskollisuus omalle jutulle, se fokus, se on se, mistä monet muusikot sua ihailevat, Mikko sanoo isälleen.
Siinä missä Jukalle omannäköisen musiikin tekeminen on ollut se oma juttu, on Mikon tie prosessissa.
– Mikon keskittyminen yhteen juttuun on siinä, että hän tekee monia juttuja. Se kaikki on sitä yhtä juttua, palvelee samaa päämäärää, Jukka tulkitsee.
Mikko oli hänen mukaansa jo lapsena samanlainen kuin nyt, utelias ja nopea käänteissään.
– Kun isoveli Tuomas tuli kotiin, hän soitti ovikelloa 'diing-doong'. Kun Mikko tuli, kuului ovesta 'tsikiding-tsikiding-tsikiding', Jukka nauraa.
Mikko kertoo innostuvansa vähän kaikesta, olipa kyse urheilulajeista tai elämänfilosofioista, vesijeteistä tai meditaatiosta. Monipuolisuudesta on hyötyä ihmisten kohtaamisessa ja näyttelijänä, mutta siinä on hengästyttävä puolensa.
– Tuntuu, että elämä ei riitä kaikkeen, minä en riitä, ja sen pitäisi riittää. Siksi yritän nyt karsia ja keskittää, teemalla vähemmän mutta syvemmin.
– Haluaisin painottua tulkitsemiseen. Olipa se sitten näyttelijän työtä tai laulamista, osaan mennä tarinoihin ja tunnelmiin ja välittää niitä, hän pohtii.
Kodin hengellinen perintö merkitsee Mikolle syvällisyyttä, syvempää ulottuvuutta, ja on rikastuttanut kykyä suhtautua maailmaan. Omaa uskoaan hän ei oikein halua määritellä. Hän ei ole kokenut kuuluvansa mihinkään ryhmään, eikä kristillisyyttä vastaan ole tarvinnut siksi kapinoidakaan.
– Käytännössä pidän juuri nyt tärkeimpänä sitä, että olen läsnä perheelleni. Jos se voi hyvin, niin ehkä siitä sitten resonoi jotain muuallekin, hän pohtii.
Mikko Leppilammella on vajaa vuoden ikäinen poika Kaspian vaimonsa Beata Leppilammen kanssa. Edellisestä avioliitosta hänellä on 16-vuotias tytär Lilia Leppilampi.
Jukka Leppilammelle usko Jeesukseen Kristukseen on kuin ovi Narniaan, C.S. Lewisin tarinoiden toiseen maailmaan. Yksinkertainen ovi keskellä huonetta, mutta kun siitä menee sisään, avautuu uusi maailma ja vapaus.
Uskosta puhuessa Jukan silmät alkavat loistaa entistä enemmän. Hän selittää Aslanista, Narnian leijonasta, joka kuvastaa Kristusta.
– Aslan loi maailman omalla äänellään, joka päivä uuden osa-alueen. Ja joka päivän päätteeksi hän sanoi 'tov', hyvä. Heprean sana tov kääntyy englanniksi 'functional'. Eli suomen sana hyvä on tässä oikeastaan 'toimiva'.
Leijonan äänellä luotu maailma väreilee edelleen sitä samaa taajuutta ja siksi Jumala on kaikkialla. Yhteys on tärkeämpää kuin rajat, mielipiteet ja lokerot.
– Jos kirjoittaisin kirjan, sen nimeksi tulisi Ateria kaupungissa. Usko on henkilökohtainen asia, mutta myös hyvin yhteisöllinen. Ateriayhteys on sellainen, mihin jokainen saa tulla ja tulla kohdatuksi, Leppilampi pohtii.
Keikkailevan gospelmuusikon perhearki oli rytmiltään erilaista kuin muissa perheissä. Silti se pysyi kasassa, se oli omaa elämää. Mikko ja sisarukset Tuomas ja Elisa kulkivat toisinaan keikoilla mukana. Lapsuuden isä ehti myös yhteisiin touhuihin, ja siihen pyrkii isänä myös Mikko.
– Mä olin aina ylpeä siitä, että iskä osasi luistella ja lämää, tehdä parhaat lumipallot, laulaa ja soittaa. Ja oli se coolein faija, nahkarotsi ja pitkä tukka. Isä on ollut tosi monipuolinen. Siitähän se kumpuaa, että haluaa olla samanlainen, isän kaltainen, miettii Mikko.
Tämä juttu on julkaistu aiemmin Uusimaa-lehdessä.
1978
syntyi poika nimeltä Mikko.