Osa Lumo Energian asiakkaista voi hakea yhtiöltä korvauksia sähkösopimuksen purkamisesta, yritys kertoo tiedotteessaan.
Lumo Energia lopettaa toimintansa 1. syyskuuta ja on kehottanut noin 8 000 asiakasta etsimään viipymättä uuden sähkönmyyjän.
Määräaikaisten sopimusten purkamista voidaan pitää sopimusrikkomuksena, jonka perusteella kuluttajat voivat hakea yhtiöltä korvauksia, tiedotteessa kerrotaan.
Lumo Energialla on ollut noin 70 000 asiakasta. Valtaosa sopimuksista siirtyy 1.9. uudelle sähkönmyyjälle entisin ehdoin. Noin 8 000 asiakkaan sähkösopimus ei kuitenkaan siirry uudelle myyjälle, vaan heidän on tehtävä viipymättä uusi sähkönmyyntisopimus toisen myyjän kanssa. Energiavirasto on antanut asiasta ohjeen.
Lumo Energian menettelyä, jossa yhtiö on purkanut määräaikaisia sähkönmyyntisopimuksia ennenaikaisesti, voidaan pitää sopimusrikkomuksena, jonka perusteella asiakkaat voivat hakea yhtiöltä korvauksia aiheutuneesta vahingosta.
Vahingon määrää ei voida tietää täsmällisesti etukäteen, vaan kuluttajan on itse arvioitava hänelle koituva vahinko mahdollisimman realistisesti . Lumo Energia on ilmoittanut hakeutuvansa selvitystilaan, jolloin on kuitenkin todennäköistä, etteivät kuluttajat voi saada yhtiöltä täysimääräisiä korvauksia vahingoistaan, tiedotteessa kerrotaan.