Samassa kunnossa oleva asiakas voi saada vähemmän hoitoaikaa kotihoidossa kuin ympäri vuorokauden jatkuvassa hoidossa. Asia käy ilmi THL:n Aikamittaus-hankkeen teettämästä kyselystä.
Kotihoidon asiakas saa hoitoaikaa työntekijöiltä keskimäärin hieman yli puoli tuntia päivässä (noin 38 minuuttia). Ympärivuorokautisen hoidon asiakkaan päivittäinen hoitoaika on puolestaan keskimäärin noin kolme kertaa enemmän (noin 117 minuuttia). Asiakkaiden hoitoon kuluva aika on melko selkeästi yhteydessä heidän kuntoonsa, mutta hoitopaikalla on suuri merkitys: ympärivuorokautisessa hoidossa samankuntoisenkin asiakkaan hoitoajat ovat selvästi korkeampia kuin kotihoidossa.
Joissakin kuntoisuusluokissa avuntarpeeltaan samankaltaiset asiakkaat saavat kuitenkin kotihoidossa jopa puolet vähemmän hoitoaikaa verrattuna ympärivuorokautiseen hoitoon.
– Tämä voi olla huolestuttavaa sekä työntekijöiden että asiakkaiden kannalta. Voidaan kysyä, onko kotihoidossa palvelun määrä riittävää. Työntekijät puolestaan ovat huolissaan asiakkaista ja kuormittuvat, kun eivät ehdi tehdä kaikkea asiakkaan luona, sanoo THL:n tutkimusprofessori Timo Sinervo tiedotteessa.
Kotihoidon asiakkaan luona käy keskimäärin viisi eri kotihoidon työntekijää viikossa yhteensä yhdeksän kertaa. Lisäksi osan asiakkaista luona käy myös tukipalvelujen henkilöstöä sekä yksikön ulkopuolisia työntekijöitä, keskimäärin noin neljä kertaa viikossa.
– Hoidon jatkuvuus ja laatu sekä asiakkaan turvallisuuden tunne voivat heikentyä, jos asiakkaan luona käy liian monta työntekijää. Tämä voi vaikuttaa myös hoitohenkilöstön hyvinvointiin ja jaksamiseen. Olisi tärkeää, että asiakkaalla on tutut hoitajat ja työntekijällä kohtuullinen määrä asiakkaita aina kuin se on mahdollista, sanoo THL:n tutkija Tiina Pesonen tiedotteessa.
Aikamittaus toteutettiin kotihoidossa ensimmäistä kertaa. Ympärivuorokautisessa hoidossa mittauksella päivitetään 2000-luvun alun mittausten tietoja.