Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Metsän keskellä oleva tutkimusasema tuottaa janottua tietoa – 400 km:n päässä oleva kohde voidaan paikantaa 1 mm:n tarkkuudella

Keskellä kirkkonummelaista metsää sijaitsevalla Kylmälän tutkimusasemalla on uudistettu mittauslaitteita, joilla saadaan nyt ennennäkemättömän tarkkaa paikkatietoa satelliiteista.

Maanmittauslaitoksen Metsähovin geodeettisella tutkimusasemalla on saatu valmiiksi useamman vuoden projekti, jolla asemaa on kehitetty ja sen laitteistoa modernisoitu.

Paikkatietoa käytetään nykyisin yhä enemmän ja tarve yhä tarkemmalle tiedolle kasvaa. Paikkatiedon käytöstä on tullut myös arkea esimeriksi autojen navigaattoreissa.

Metsähovista voidaan mitata 400 kilometrin päässä olevan satelliitin etäisyys millimetrin tarkkuudella.

Kaikki tieto, johon liitetään sijainti, on paikkatietoa. Paikannusta ja paikkatietoa tarvitaan vuorokauden ympäri esimerkiksi finanssialalla, sähköverkoissa sekä liikenteessä maalla, merellä ja ilmassa.

Älypuhelimen sovellukset ja autojen navigaattorit tarvitsevat satelliittipaikannusta toimiakseen.

Paikkatiedon määrä ja tarve on maanmittauslaitoksen mukaan kasvanut räjähdysmäisesti.

Suomessa tarkimman mahdollisen sijaintitiedon tuottamiseen tarvitaan Metsähovin geodeettista tutkimusasemaa.

− Jotta paikkatieto on luotettavaa, sen on oltava ajantasaista. Maapallo ja sen pinta on jatkuvassa liikkeessä ja Maan muodot muuttuvat. Siksi paikkatiedon pohjana olevaa koordinaattijärjestelmää tulee valvoa ja päivittää jatkuvasti, kertoo geodesian ja geodynamiikan osastonjohtaja professori Hannu Koivula Maanmittauslaitokselta.

Kylmässä toimii samalla tontilla Maanmittauslaitoksen kanssa myös Aalto yliopiston radiotutkimusasema ja observatorio.