Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomalainen festivaalikesä on ollut täynnä outoja peruutuksia ja sattumia – SK: Taustalla häärii mies, joka muistetaan Jari Sillanpään managerina

Suomalainen festivaalikesä on ollut tänä vuonna erittäin runsas, mutta myös täynnä kaikenlaisia sattumia, peruutuksia ja kömmähdyksiä. Suomen Kuvalehti valottaa tätä kokonaisuutta jutussaan ja yhdistää monet tapahtumat mieheen, joka on aiemmin työskennellyt muun muassa Jari Sillanpään managerina.

Pietarsaaressa oli tarkoitus järjestää festivaali, jonka päävetonaulaksi oli buukattu Deep Purple, Accept ja Uriah Heep. RH-Entertainmentin järjestämä tapahtuma kuitenkin peruttiin viime hetkellä poikkeuksellisesta syystä: lavaa ei saatu kuntoon.

– Mä käytin siitä rakentamisesta vertausta, että puulaakipesäpallojoukkue olisi laitettu pelaamaan mestaruusliigan jalkapalloa, toteaa jutussa keikkamyyjä Juha Mattila.

– Olen todella pahoillani sekä asiakkaittamme, työntekijöidemme että Pietarsaari Open Airin artistien puolesta siitä, että joudumme perumaan tapahtuman. Meille toimitettu lava ei vastannut turvallisuusstandardeja, tiedotti tapahtumapäivänä RH-Entertainmentin pomo Riki Huhtala.

RH-Entertainment järjestää erittäin paljon tapahtumia Suomessa. Sitä jutussa myös kritisoidaan. Haastateltavien mielestä liian runsas tapahtumien määrä johtaa siihen, että toteutusten laatu kärsii ja joskus jopa esiintyjät peruuttavat siksi, että joku perusasia, kuten mikserin käyttö on hakusessa.

– Festivaaleja on ammuttu haulikolla ympäri Suomea. Niitä tehdään mahdollisimman halvalla, pienillä kuluilla ja joka asiassa rimaa hipoen. Taso on sen näköistä, kilpailevan organisaation edustaja sanoo haastattelussa.

Riki Huhtalan sijasta tapahtumat ovat profiloituneet vahvasti Marko Riihelän taakse. Riihelä on monitoimimies, joka muistetaan Jari Sillanpään managerina. Suomen Kuvalehti on haastatellut useampaa Riihelän kanssa asioinutta henkilöä, jotka kuvailevat tätä epäluotettavaksi. Takana on myös rikoshistoriaa: 1990-luvulla sai tuomiot kahdeksasta petoksesta, neljästä lievästä petoksesta, kahdesta kavalluksesta ja varkaudesta. Pisimmät näistä ovat olleet ehdonalaisia.

Joulukuussa 2020 Hämeen poliisilaitos kuulusteli Riihelää törkeästä veropetoksesta, joka olisi johtanut jopa liiketoimintakieltoon. Verottaja löysi myös muiden yhtiöiden kirjanpidosta Riihelään liittyvää laskutusta, josta ei saatu todistettua, että rahat olisivat päätyneet hänelle.

– Se, että palkkio laskutetaan johonkin yhtiöön ja jätetään sinne sisään, ei voi olla mikään rikos, hän perusteli asiaa.

Vuonna 2021 Riihelä tuomittiin veropetoksesta ehdolliseen vankeuteen.

– En mä siitä [veropetostuomiosta] mitään positiivista ajattele. Hän on asiansa varmaan sovittanut monella lailla. Velkojaankin hän on tietääkseni maksanut, Huhtala sanoo Suomen Kuvalehdelle.