Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Amelia Anisovych, 7, teki vaikutuksen vieraillessaan espoolaisessa koulussa – "Keskustelimme siitä, miten rohkeasti hän lauloi Ukrainassa", sanoo Jan, 11

Suomessa parhaillaan vieraileva Amelia Anisovych, 7, teki lähtemättömän vaikutuksen monen espoolaisen koululaisen mieleen perjantaina.

Nuori ukrainalaistyttö vieraili äitinsä Lilia Anisovychin ja laulunopettajansa Anne Grabowskan kanssa Jousenkaaren koulussa Tapiolassa. Hän osallistui koulun musiikintunnille ja pääsi maistamaan suomalaista kouluruokaa.

Vaikka yhteistä kieltä kaikkien espoolaislasten kanssa ei ollut, oli tunnelma välitön ja lämmin.

– Amelia on todella odottanut tätä päivää ja vierailua, se on hänelle aivan parasta, puolalainen laulunopettaja Anne Grabowska kertoi.

Amelia nousi maailman tietoisuuteen, kun hän lauloi Frozen-animaatiosta tutun Let it go -laulun kiovalaisessa pommisuojassa Ukrainan sodan alkupäivinä. Laulusta kuvattu Twitter-video ja siitä tehdyt uutiset levisivät kulovalkean tavoin.

Amelia elää tällä hetkellä pakolaisena Puolassa, jonne ovat Venäjän hyökkäystä paenneet myös hänen äitinsä ja osa muusta perheestä. Hänen isänsä on Ukrainassa.

Amelia puhuu paitsi ukrainaa ja puolaa myös venäjää.

Kouluvierailulla hän löysi nopeasti yhteisen kielen venäjää taitavan viidesluokkalaisen Jan Grigorin, 11, kanssa.

– Keskustelimme siitä, miten rohkeasti hän lauloi Ukrainassa. Puhuimme myös lauluista, joita lauloimme musiikintunnilla. Ja siitä, mitä ruokaa tänään on, Jan kertoi.

Musiikkiluokan opettajan Ville Stambej'n johdolla Jousenkaaren koulun 5M-luokka oli harjoitellut Amelian vierailua varten Hiljainen tienoo -laulun suomeksi ja venäjäksi. Sen sanat kuvaavat osuvasti Amelian, tämän perheen ja miljoonien muiden ukrainalaisten tilannetta juuri nyt.

– Hiljainen tienoo hämyinen maa, kultaa sen ylle kuu heijastaa, yksin taas kuljen mietteisiin jään, milloin mä jälleen kotini nään.

Lauantaina Amelia osallistuu Ukrainan puolesta Helsingissä järjestettävään rauhanmarssiin. Hän esittää Senaatintorilla Let it gon sekä Ukrainan kansallishymnin.

Rauhanmarssi alkaa kello 14 eduskuntatalon edestä ja etenee Senaatintorille.

Marssia organisoinut espoolainen Susanna Makaroff toivoo paikalle runsaasti osanottajia. Esiintyjinä ja puheiden pitäjinä on runsaasti suomalaisia taitelijoita ja poliitikkoja.

– Marssille osallistuminen on pieni, mutta tärkeä teko. Tiedän, että kaikilla ei ole mahdollisuutta auttaa Ukrainaa rahallisesti. Myös sodan jatkuminen voi ahdistaa, mutta emme saa unohtaa Ukrainaa nyt, sillä on meidän kaikkien suomalaisten intressissä, että Ukraina pärjää, Makaroff sanoi.

Lue lisää rauhanmarssin ohjelmasta täältä.

Lue lisää Amelian kouluvierailusta ensi keskiviikon 7.9. Länsiväylästä.