Hanna Jensenin isä ja äiti sairastuivat muistisairauteen. Molempien elämä on mennyt erilaista latua.
Hanna Jensen, 51, tietää, millaista on elämä muistisairaan läheisen kanssa.
Hän on huolehtinut muistisairaan isänsä ja äitinsä tarpeista yhteensä kolmentoista vuoden ajan. Aika on ollut työntäyteistä, mutta elämään on mahtunut myös paljon pieniä ilontuikahduksia, ja yhteisen elämäntaipaleen tuloksena on syntynyt kaksi kirjaa.
Jensenin isän ja äidin sairauden oireet näyttäytyivät keskenään hyvinkin erilaisina.
– Pitää muistaa, että kahta samanlaista muistisairasta ei ole olemassa, Jensen myöntää.
– Esimerkiksi isäni oli koko taudin ajan erittäin tyytyväinen mies ja kiitteli usein hyvästä hoidosta. Äiti taas muuttui kiukkuiseksi.
– Kun isä kuoli, kului kaksi vuotta äitini sairastumiseen. Koko tauti tuli toisellakin kerralla aivan puskista, enkä yhtään osannut ajatella, mistä on kyse.
Oireet tulivat hiipimällä: äiti alkoi perua jo sovittuja tapaamisia ja valitteli yleistä voimattomuutta.
Olen oppinut rauhoittumaan vaikeissakin tilanteissa.
– Sitten hän toi minulle luettavaksi lääkärintodistuksen, josta selvisi, että hänkin sairastaa Alzheimerin tautia. Olihan se aikamoinen uutinen, mutta ei kuitenkaan henkisesti mikään järkytys, Jensen muistelee.
Sairauden edetessä äidille tuli turvaton olo ja hän alkoi pelätä kotonaan yksin olemista. Etenkin sunnuntaisin äiti vaipui myös alakulon syövereihin.
– Vaikeinta tässä kaikessa on ollut se, että äiti on ollut välillä vihainen ja kohdistanut sen vihansa minuun. Koronaepidemia on vielä lisännyt huolta, kun supersosiaalinen äiti on joutunut olemaan pitkään eristyksissä.
Koko elämä ei kuitenkaan ole ollut pelkkää taistelua sairauden kanssa.
– Äiti on hauska ja suorapuheinen ihminen, jonka kanssa todella viihtyy. Usein istumme yhdessä ja katsomme ikkunasta, mitä mielenkiintoista naapurit puuhaavat. Äiti kutsuu itseään ’kyttääjämummoksi’, Jensen naurahtaa.
Jensenin 78-vuotias äiti asuu tällä hetkellä helsinkiläisessä palvelutalossa.
– Vaikka muutto palvelutaloon oli vaikea, nyt äidillä on kaikki hyvin ja elämänlaatu on parantunut huomattavasti. Kun lähden äidin luota pois, hän ei enää jää ahdistuneena istumaan. Se on minulle suuri helpotus.
– Olen myös oppinut rauhoittamaan itseni vaikeissakin tilanteissa. Samoin olen oppinut hyväksymään ikävätkin asiat, joita ei voi muuttaa.
Jensen valmistui kesällä logoterapiaohjaajaksi ja jatkaa opintoja logoterapeutiksi. Hän aikoo jatkossa tukea muistisairaiden omaisia.
– Olisi hienoa, että pääsisin tulemaan muistisairaiden perheitä varsinkin silloin, kun sairastunut on juuri saanut diagnoosin. Monessa tapauksessa se tilanne on aikamoinen shokki.
Alzheimerin tauti on tullut jäädäkseen, sillä tauti on Suomen yleisin dementoiva muistisairaus.
Jensen on koonnut isänsä matkan halki Alzheimerin taudin kirjaksi nimeltä 940 päivää isäni muistina, joka ilmestyi vuonna 2013. Kuluneena kesänä Siltala julkaisi puolestaan Jensenin äidin tarinan kirjan muodossa.
Äitini muistina – toinen kierros on samalla myös tietokirja siitä, miten muistisairaus vaikuttaa sairastuneeseen ja hänen omaisiinsa.
– Paras palaute on ollut se, että eräs lukija kertoo kirjan luettuaan voineensa vihdoin itkeä pahaa oloa pois pitkään. Parasta on, jos voin äidin tarinan avulla auttaa muita muistisairaiden omaisia, Jensen pohtii.
– Kun läheinen saa diagnoosin muistisairaudesta, omaiset ovat jo silloin yleensä hyvin peloissaan, eivätkä välttämättä jaksa hakea oikeaa tietoa sairaudesta. Toivottavasti nämä kirjat auttavat siinä tilanteessa.