Rockyhtye Children Children Of Bodom avaa baarin Espooseen marraskuussa.
Yhtye jäsenet Henkka Seppälä, Jaska Raatikainen, Janne Wirman edesmenneen Alexi Laihon kuolinpesä kertoivat asiasta torstaina yhteisellä tiedotteella.
Uusi Bodom Bar & Sauna avataan Espooseen metropysäkin läheisyyteen. Paikkaan kuuluu anniskeluravintolan lisäksi kolme saunaa.
Ravintolaan ei tule pääsymaksua eikä ikärajaa.
Bändin jäsenet kuvailevat paikkaa "hardrockcafen ja amerikkalaisen dive barin epäpyhäksi risteytykseksi". Dive barilla tarkoitetaan hieman epämääräistä tai hämärää kapakkaa.
– Me kierrettiin maailmaa aktiivisesti vuodesta 1998 vuoteen 2019. Me ollaan myös käyty baareissa melkein kaikkialla missä ollaan soitettu. Tokion Hard Rock Cafésta Milwaukeen laitakaupungin räkälään. Legendaarisesta Hollywoodin Rainbowsta Lontoon Crobariin, kolmikko kuvailee tiedotteessa.
Jäsenten mukaan baari on ollut pitkäaikainen haave.
– Bodomin uran loppusuoran häämöttäessä tätä haavetta alettiin miettiä enemmän tosissaan. Haaveeseen tarttumista vauhditti se, että vuosien kiertämisestä meille on jäänyt varasto täyteen tavaraa. Tavaraa, jota on käytetty kiertueilla ja jota ilman keikat ei olisi tapahtunut sellaisina kuin ne tapahtui. Meillä on vahva tunne, että näitä asioita pitäisi saada näytille sellaisille ihmisille, joita Bodom on joskus koskettanut.
Mukana hankkeessa on helsinkiläinen muusikkotaustainen yrittäjä Kimmo Helistö ja hänen kumppaninsa Jykä Peltonen.
– Ajatus museosta tuntui jotenkin vieraalta, mutta ajatus baarista, joka toimisi samalla 'museona', tuntuikin luontevalta. Ajatus oli hautumistilassa, kunnes yllättäen, kuin aamuöinen valomerkki, parivaljakko Jykä Peltonen ja Kimmo Helistö otti meihin yhteyttä ehdottaen yhteistyötä. He olivat valmiita toteuttamaan meidän kanssa Bodomille tukikohdan, hardrockcafen ja amerikkalaisen dive barin epäpyhän risteytyksen, pääkallopaikan jossa yhdistyy baari, museo ja tietenkin sauna. Luonnollisesti Espooseen, samoille seuduille mistä koko Bodom aikoinaan lähti.
Baarin tarkkaa paikkaa ei haluta kertoa vielä julkisuuteen.
Tila aukeaa yleisölle 10. marraskuuta.
Bändin jäsenillä on muutenkin luvassa kiireinen syksy, sillä Espoon Kulttuurikeskuksessa Tapiolassa avataan 6. lokakuuta valokuvanäyttelyn yhtyeen uran varrelta.
– Children Of Bodomin tarina alkoi 1990-luvun alun Espoossa, tarkemmin sanottuna Tapiolassa. Viisi nuorta kaveria ja palava kunnianhimo musiikin tekemiseen, tiedotteessa kuvaillaan.
– Pian Espoon autotallit ja kellarit kävi meille pieniksi. Siirryttiin Lepakkoon. Ahtauduttiin pakuihin, ei nukuttu. Tehtiin pieniä keikkoja. Tehtiin ne suurella tunteella. Treenattiin kurinalaisesti, treenattiin hulluna. Juotiin kaljaa, lyötiin päätä seinään. Paleltiin, hikoiltiin. Ja sitten taas treenattiin.
– Ennen vuosituhannen vaihdetta bändimme oli jo käynyt Euroopassa ja Japanissa kiertueilla. Päästiin soittamaan paikkoihin, joista ei edes osattu unelmoida, vapaapäivinä levähtämään paikkoihin, joista ei oltu edes kuultu. Ei osattu kuvitellakaan, että se olisi vasta alkua, että tätä saataisiin tehdä vielä kaksi vuosikymmentä.
Reilun parin vuosikymmenen aikana bändi loi itselleen julkisuuskuvan, joka osaltaan rakentui julkaistuista valokuvista.
– Bändejähän kuvataan jatkuvasti. Meidänkin kohdalla jokaisen julkaisun yhteydessä otettiin ammattimaiset kuvat joista yleisön nähtäväksi valittiin tarkasti ne edustavimmat. Toisaalta, ylivoimaisesti suurin osa bändikuvista on otettu keikoilla. Niissä bändi on soittamassa lavalla, tekemässä juuri sitä mitä bändi haluaakin yleisön näkevän ja kuulevan. Parinkymmenen julkaisun ja muutaman tuhannen Bodomin keikan yhteydessä meistä on otettu miljoonia kuvia.
Bändin jäsenten mukaan näyttelyyn on koottu kuvia, joista välittyy yhtyettä koossa pitänyt voima.
– Se yhteys joka meidän ja faniemme välillä oli. Valitsimme myös kuvia, joissa näkyy kiertävän muusikon 'arki', ne hyvät hetket, mutta myös ne vaisummat hetket.
– Olemme kiitollisia Espoon Kulttuurikeskukselle, että pääsemme esittelemään uraamme juuri tänne, bändimme syntysijoille Espoon Tapiolaan. Kivenheiton päähän koulusta, jossa me tavattiin.