Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pysyikö kotisi aamulla pimeänä? – Näin vältyt sähköjen katkaisulta, jos et pysty heti maksamaan laskua

Jos makuuhuoneen kattovalaisin ei aamuvarhaisella syty katkaisinta painamalla, syy ei välttämättä ole katkaisimessa eikä lampussa.

Monet suomalaiset heräävät joka kuukausi ankeaan havaintoon: kodin sähköt on laitettu poikki, koska sähkölaskua ei ole maksettu.

Mutta vaikka laskun eräpäivä olisikin reilusti ylitetty, sähköyhtiö ei kuitenkaan voi lopettaa sähköntoimitusta mielivaltaisesti. Sähköntoimituksen keskeyttämisehdoista on tarkkaan säädetty vuonna 2013 voimaan tulleessa sähkömarkkinalaissa.

– Ymmärrämme hyvin, että laskun maksaminen voi ajoittain tuottaa vaikeuksia. Mikäli asiakas on yhteydessä asiakaspalveluumme ennen laskun eräpäivää, voimme siirtää laskun eräpäivää 30 päivällä eteenpäin, kertoo kuluttajaliiketoiminnan asiakkuuspäällikkö Tuomas Yrttiaho Fortumista.

– Asiakas voi tehdä myös kanssamme lyhytaikaisen maksusuunnitelman.

Eräpäivän ylityksen jälkeen sähköyhtiöt muistuttavat asiakasta laskusta eri tavoin. Eräät yhtiöt lähettävät tekstiviestin, toiset taas muistuttavat postitse joko kerran tai kahdesti.

Esimerkiksi Fortumilla seuraava askel on perintätoimisto. Jos sekään ei tepsi, alkavat katkaisutoimet.

– Tähän kuluu viikkoja, eikä katkaisun pitäisi tulla asiakkaalle yllätyksenä, sillä olemme häneen useita kertoja yhteydessä kirjeitse ja puhelimitse ennen tätä, Yrttiaho kertoo.

Jos kodin sähköt katkaistaan, se tapahtuu useimmiten päiväsaikaan, mutta Helen Sähköverkko Oy:n alueella aamuyöllä.

– Asiakas saa palautettua sähköt nopeasti, jopa muutamassa tunnissa. Siihen vaaditaan se, että hän maksaa kaikki erääntyneet laskut, perintäkatkaisumaksun sekä mahdollisen kytkentämaksun, kertoo Helenin myynti- ja asiakaspalvelusta vastaava johtaja Anu-Elina Hintsa.

Tampereella takaisinkytkentä voidaan tehdä maksutta seuraavalle päivälle, kun taas sähköjen palauttaminen samalle päivälle on maksullista.

– Siitä koituu asiakkaalle päivystystyönä tehtävä kytkentämaksu, joka on 130 euroa ja lisäksi tulee 24 prosentin arvonlisävero, kertoo Tampereen Sähköverkko Oy:n palvelupäällikkö Esa Kaario.

Aivan kaikkiin kotitalouksiin eivät kuitenkaan päde katkaisun suhteen samat katkaisusäännöt. Esimerkiksi sähkölämmitteisistä omakotitaloista ei sähköjä voida katkaista pikaisella aikataululla.

Kun vaikkapa keskuslämmitteisessä kerrostalokodissa aikaa laskun eräpäivästä katkaisuun on kolme kuukautta, samainen aika on sähkölämmitteisen omakotitalon kohdalla neljä kuukautta.

– Tämä menettely on voimassa lämmityskautena eli lokakuusta huhtikuuhun, kertoo Helenin Anu-Elina Hintsa.