Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Rikoskirjan juoni syntyy 30 minuutissa, popkantele soi Sellossa ja näyttelyt vetävät väkeä – tässä 9+1 herkkupalaa syksyn kulttuuritapahtumista Espoossa

Popkantelisti Ida Elina juhlii tänä vuonna kymmenvuotista taiteilijauraansa. Hän julkaisi elokuussa digitaalisena viidennen albumin, Capital Letters.

Taiteilija on kirjoittanut suuren osan kappaleista koronapandemian kurittaessa luovia aloja. Näissä lauluissa kaikuvat elämä ja sen loppu, vanhemmuus, rakkaus, usko ja toivo.

Kunnianhimoisena tavoitteena oli tehdä kappaleet mahdollisimman pitkälle pelkästään kanteleella. Kappaleet ovat englanninkielisiä, koska Ida Elinalla on vankka kansainvälinen fanikunta.

Ida Elina esiintyy 21. syyskuuta Leppävaarassa Sellosalissa.

Koruja alkusoitosta

Koulutuskeskus Salpauksen jalometallialan opiskelijatyönäyttely Preludi on nähtävillä Tapiolassa uudessa kello- ja korumuseo Kruunussa. Näyttely jatkuu 23. lokakuuta asti.

Näyttelyssä on esillä jalometallikoruja ja kaiverrustöitä.

Opiskelijat ovat vapaasti tulkinneet näyttelyn teemaa alkusoittoa oman jalometallialan uransa alkusoittona.

Esillä on laajasti erilaisia koruja, mallistoja, kaiverruksia ja emalitöitä.

Dekkaristit lavalla

Espoon Kirjailijat ry järjestää Rikos Espoossa -tapahtumaan 28. syyskuuta Lippulaivan kirjastossa (Espoonlahdenkatu 8) kello 18–20. Tilaisuuden juontaa rikostoimittaja, kirjailija Raija Pelli.

Rikoksia ratkovat espoolaiset kirjailijat, dekkaristit Outi Hongisto ja Max Seeck.

Tapahtuma alkaa Seeckin ja Hongiston haastatteluilla. Tämän jälkeen Anna Maria Mäki johdattelee yleisöä antamaan kirjailijoille vihjeitä toimintatrillerin synopsikseen. Vihjeiden perusteella Raija, Max ja Outi punovat toimintatrillerin synopsiksen puolessa tunnissa. Sen jälkeen he esittelevät aikaansaannoksensa yleisölle.

Rikos Espoossa tapahtumia on järjestetty vuodesta 2016 alkaen.

Taidenäyttely Lippulaivassa

Kivenlahden taideseuran vuosinäyttely nimeltään Kesän poimintoja on nähtävilla Lippulaivan kirjaston monitoimitila Salongissa ajalla 30. syyskuuta asti.

Näyttelyyn osallistuu 13 taiteilijaa ja esillä on akvarelleja ja akryylimaalauksia.

Näyttelyn on juryttänyt ja ripustanut espoolainen kuvataiteilija Maija Ylä-Sahra.

Kivenlahden kuvataideseura täyttää ensi vuonna jo 45 vuotta.

Uusi näytelmä Hevosenkengässä

Teatteri Hevosenkengän syksyn uutuus on Kaarina Helakisan satuun perustuva kasvutarina Kuninkaantyttären siivet. Esityksen on ohjannut ja dramatisoinut Anne Rautiainen.

Kuninkaantyttären siivet on kertomus itsenäistymisestä, erilaisuuden hyväksymisestä ja oman polun löytämisen tärkeydestä. Esitys sopii yli 3-vuotiaille.

Näytelmän rooleissa ovat Heidi Ajanto, Outi Haaranen-Halme ja Antero

Nieminen.

Kymmenen vuotta sitten näyttämölle kirjoitettu tarina Risto Räppääjä vauvana palaa näyttämölle marraskuun puolivälissä. Rooleissa nähdään Eero Ahre, Outi Haaranen-Halme ja Pekka Heiman.

Uusi kuvakulmia Espooseen

50 vuodessa Espoo on muuttunut pientalovaltaisesta kauppalasta usean kaupunkikeskuksen metropoliksi. Shapes of Espoo -näyttely näyttää kaupungin uudesta näkökulmasta. KAMU Espoon kaupunginmuseon intendentti Eetu Sorvali on kuvannut kaupunkia kuvauskopterilla kulttuuriympäristötyön tarkoituksiin. Näyttely on osa Espoo 50 vuotta kaupunkina -vuoden ohjelmaa. Avoinna Esoon kulttuurikeskuksen aukiolojen mukaisesti 25. syyskuuta asti. Vapaa pääsy.

Espoo Cinéssä paljon kävijöitä

Espoo Cinén 33. festivaalikausi ylitti kävijäodotukset. Festivaalilla vieraili yli 16 000 katsojaa paikan päällä ja 1 000 virtuaalisesti. Festivaaliohjelmistossa oli tänä vuonna runsaat 100 elokuvaa.

Tämän vuoden uutuutena festivaali järjesti kirkkonäytöksiä sekä Sinun Ciné -ideakilpailun, jossa palkittiin Pinja Eskola ideallaan vammaisen ja vammattoman kohtaamisesta larppausdraaman puitteissa.

Espoo Ciné -palkinto annettiin tänä vuonna Anna Erikssonille. Palkinto myönnetään vuosittain henkilölle tai taholle, joka edistää kotimaista elokuvakulttuuria kohti monimuotoista eurooppalaisuutta.

Anna Eriksson saapuu Espoo Cinén vieraaksi juhlanäytökseen, joka järjestetään Kino Tapiolassa 22. lokakuuta. Tuolloin esitetään hänelle tärkeä Pier Paolo Pasolinin Matteuksen evankeliumi sekä Erikssonin oma elokuva W.

Kino Tapiolassa pääsee oopperaan

Lontoon The Royal Opera Housen ooppera- ja balettinäytöksistä on jälleen mahdollisuus nauttia Kino Tapiolassa.

Ohjelmistossa on syyskaudella Madama Butterfly (23.10.), Aida (6.11.), La Bohème (27.11.) ja Pähkinänsärkijä (perhenäytös 22.12.)

Kukkapuron tuotantoa Emmaan

EMMAn vuoden 2023 päänäyttely tuo muotoilija Yrjö Kukkapuron tuotannon vuoropuheluun kuvataiteen kanssa. Taikahuone-näyttely avautuu yleisölle maaliskuussa.

Näyttely esittelee suomalaisen muotoilun pitkän linjan vaikuttajan Yrjö Kukkapuron (s. 1933) värikästä, mielikuvituksellista ja kokeellisia muotoja hyödyntävää tuotantoa.

Muotoilijan 90-vuotisjuhlavuonna järjestettävässä näyttelyssä Kukkapuroa inspiroivat taideteokset asettuvat vuoropuheluun hänen kalusteidensa ja prototyyppiensä kanssa.

Museokortilla hyvä heinäkuu

Museokortilla vierailtiin museoissa toukokuusta elokuuhun yli 760 000 kertaa, joka on 20 prosenttia enemmän kuin edellisenä kesänä. Heinäkuussa Museokortti-vierailuja oli kaikkien aikojen ennätysmäärä 330 000. Museokortilla pääsee noin 350 kohteeseen, joista noin 100 on ainoastaan kesäisin auki.

Keväällä Espooseen avautunut uusi koko perheen Museo Leikki pääsi heti ensimmäisenä kesänä sijalle 31.

Voimassa olevia Museokortteja on tällä hetkellä noin 240 000, joka suurin määrä kuin koskaan aiemmin.