Kuluttaja-asiamies on jättänyt kuluttajariitalautakunnalle ryhmävalituksen sähköyhtiö Väre Oy:n uusista maksuista, joita yhtiö on lisännyt jopa kiinteähintaisiin määräaikaisiin sopimuksiin.
Ryhmävalituksella kuluttaja-asiamies voi hakea kuluttajariitalautakunnalta periaateratkaisua tapauksessa, jossa usealla kuluttajalla on samantyyppinen vaatimus tiettyä yritystä kohtaan ja asia voidaan ratkaista yhdellä päätöksellä.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) kuluttajaneuvonta ja kuluttaja-asiamies ovat saaneet uusista maksuista yhteensä noin 140 kuluttajayhteydenottoa.
Väre ryhtyi perimään datahub-maksuja kesäkuussa 2022, vaikka kuluttaja-asiamies keväällä vaati yhtiötä luopumaan ajatuksesta. Sähköyhtiö ei kuluttaja-asiamiehen mukaan voi muuttaa määräaikaisia sopimuksia esimerkiksi lisäämällä niihin uusia kuluja.
Väre on lisännyt sähkölaskuihin sekä kertaluontoisen datahub-käyttöönottomaksun, 3,72 euroa, sekä jatkuvan datahub-maksun, joka on 0,23 euroa kuukaudessa. Yhtiö on perustellut, että maksut ovat "viranomaisluonteisia" ja että lainsäädäntö on muuttunut.
Datahub on keskitetty sähkön vähittäismarkkinoiden tiedonvaihtojärjestelmä, joka otettiin käyttöön helmikuussa 2022.
– Vaikka sähkönmyyjälle tulisikin lisävelvoitteita ja kustannuksia, on selvää, ettei se oikeuta muuttamaan määräaikaisia sopimuksia ja vyöryttämään maksuja suoraan kuluttajille, sanoo tiedotteessa kuluttaja-asiamies Katri Väänänen.
KKV:n tiedossa ei ole, että mikään muu sähkönmyyntiyhtiö olisi lisännyt datahub-maksuja määräaikaisiin sopimuksiin. Alalla on vakiintunut periaate, että määräaikaiset sopimukset ovat sitovia sellaisena kuin ne on solmittu.
Kuluttaja-asiamies vaatii, että kuluttajariitalautakunta suosittaa Väre Oy:tä luopumaan veloittamasta datahub-maksuja ja palauttamaan datahub-maksut siltä osin kuin asiakkaat ovat maksuja jo maksaneet. Ryhmävalitus koskee määräaikaisen sopimuksen tehneitä asiakkaita. Ryhmävalitus ei edellytä kuluttajilta ilmoittautumista tai muita toimenpiteitä.