Suomen sähkönsiirron kantaverkkoa ylläpitävä Fingrid on päivittänyt arviotaan tulevan talven sähkön riittävyydestä Energiaviraston tehoreservipäätöksen ja Etelä-Ruotsin muuttuneen tehotilanteen myötä. Fingrid kertoi tilanteesta tiedotteessaan.
Sota Euroopassa jatkuu ja energiamarkkinoiden poikkeuksellinen tilanne jatkuu ja se aiheuttaa epävarmuutta sähkön saatavuuteen. Niiden seurauksena suomalaisten on syytä varautua tulevana talvena mahdollisen sähköpulan aiheuttamiin sähkökatkoihin.
Tuonnin saatavuus Etelä-Ruotsista on heikentynyt, koska Ringhals 4 -ydinvoimayksikön huollon on ilmoitettu pitkittyvän tammikuun loppuun saakka. Tämän vuoksi Ruotsin kantaverkkoyhtiö Svenska kraftnät on varoittanut, että Etelä-Ruotsissa riski sähkökatkoille on kasvanut.
Huippukulutustilanteissa sähkömarkkinoiden normaali toiminta ja kulutuksen jousto korkeiden hintojen aikaan edesauttavat sähköjärjestelmän ylläpitoa. Samanaikaiset häiriöt merkittävissä sähkön tuotantolaitoksissa tai sähkönsiirtoyhteyksissä voivat aiheuttaa haasteita sähkön riittävyydelle.
Kireä pakkasjakso, joka koettelee yhtäaikaisesti Suomea ja muita Itämeren alueen maita, aiheuttaa erityisen haastavan tilanteen. Tällöin sähkönkulutus on korkealla tasolla, ja tuontisähkön saatavuus voi vaarantua.
Fingrid muistuttaa, että jokainen suomalainen sähkön kuluttaja voi vaikuttaa tarvittavan sähkön määrään. Suomi on kulutushuippujen aikaan tyypillisesti arkipäivien aamuina ja alkuiltoina eniten tuontisähkön varassa.
Vähentämällä sähkön kulutusta kalliilla huipputunneilla ja siirtämällä sitä erityisesti yöaikaan voidaan vähentää tarvittavaa tuontisähköä, mikä vähentää olennaisesti sähköpulan riskiä. Esimerkiksi viiden prosentin leikkauksella huippukulutus laskisi noin 700 megawattia.