Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Petollinen syöpä teki Julia Ståhlesta lesken vain 20-vuotiaana – nyt hän kertoo, mitä kokemus opetti ja miten karua kohtelua yh-äiti saa Suomessa

RKP-nuorten puheenjohtaja haluaa ravistella perinteistä ajattelua nuorten elämästä ja ydinperheistä.

Illuusio kuolemattomuudesta elää vahvana nuorten mielissä. Tuskin kukaan voi valmistautua siihen, että nuoruuden rakkaudesta on luovuttava vasta, kun yhteinen elämä on alussa.

Julia Ståhle jäi leskeksi ja parivuotiaan lapsen yksinhuoltajaksi hiukan yli 20-vuotiaana.

– Elämä on hauras, ja se voi loppua nopeasti. Siksi pitää tehdä mitä haluaa. Koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu ja minkälaiseen tilanteeseen voi joutua, Ståhle sanoo ja toteaa, että oli miehensä kuollessa nuori aikuinen – ja on sitä vieläkin.

Ståhlen miehellä oli aivosyöpä. Odotukset parantumisesta kävivät välillä korkealla, mutta lopulta sairaus voitti.

Hänen tukenaan ovat olleet omat ja puolison vanhemmat sekä ystävät.

– Pidän Espoon saaristosta. Veneilemme appivanhempieni kanssa tuolla, Ståhle kertoo ja katselee Nokkalan Majakalta edessä avautuvaa saaristoa.

Kun elämä ei kulje suunnitellusti, havaitsee viimeistään, mikä yhteiskunnassa toimii ja mikä voisi olla paremmin.

Suomessa on Ståhlen mielestä hyvä elää, vaikka luutuneet asenteet esimerkiksi ydinperheestä asettavat rajoja, joita ei tarvittaisi.

– Äiti, isä ja kaksi lasta. Rakenteet eivät huomioi muun tyyppisiä perheitä.

Ståhlesta on hyvä herättää keskustelua aiheesta. Yksinhuoltajan elämä on ainaista palapeliä. Kun ei ole toista auttamassa. On haettava tai vietävä lasta päiväkotiin. Arki on taiteilua jo normaalin toimistotyön puitteissa.

Yksinhuoltajan elämä on ainaista palapeliä.

Muutosta asioihin Ståhle ajaa politiikassa RKP:n riveissä.

Hän nostaa esille myös uusperheet, joissa vastuu lasten hoidosta on saatettu jakaa normaalista poikkeavalla tavalla.

– Vaikka isä on määritelty ensisijaiseksi henkilöksi, johon pitäisi ottaa ensimmäisenä yhteyttä, silti soitetaan äidille.

Nuorten perheiden elämä jää lähes täysin varjoon hänen mielestään päätöksenteossa. Nuoria ollaan kuuntelevinaan. Ståhlesta nuoret mielletään yhtenäiseksi isoksi ryhmäksi, jolla on samat intressit.

Puheet siitä, että nuoriso on tulevaisuus, Ståhle kääntää näin:

– Olemme nyt ja olimme eilen. On ymmärrettävä, miten jo tehdyt päätökset vaikuttavat suoraan meihin.

Ståhle on erityisen huolissaan nuorten pahoinvoinnista ja mielenterveysongelmista, jotka lisääntyivät koronapandemian jälkeen.

– Jos apua on vaikeaa saada suomen kielellä, ruotsin kielellä se on vieläkin vaikeampaa. On tärkeää, että apua saa omalla äidinkielellä, joka on tunnekieli.

Syyt pahoinvoinnin taustalla on kyettävä selvittämään ja nuoret on saatava ajoissa tuen piiriin.

Ståhle vaikuttaa realistiselta poliitikolta, jolla on jalat maassa. Hän tunnustaa, ettei ole välttynyt tytöttelyltä. Oman kokemuksensa mukaan Ståhle saa naisena kritiikkiä enemmän kuin miespuoliset kollegansa.

– Perustellun kritiikin ymmärrän, kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä. Mutta henkilöön menevä kritiikki ärsyttää. Harva haluaa alistaa itsensä sellaiselle kommentoinnille. Siksi osa ei lähde mukaan politiikkaan, Ståhle harmittelee.

Vaalikentillä kiertäessään Ståhle on havainnut toisenkin ilmiön. Vieraat ihmiset koskettelevat ja lähestyvät rohkeammin nuorta naista kuin miespoliitikkoja.

– Miehiä kohtaan ollaan asiallisempia ja pidetään 'hajurakoa'. Minun henkilökohtaista reviiriäni rikotaan helpommin. Kosketus voi olla harmiton, mutta se ei tunnu hyvältä.

Ståhlen on myös vaikea ymmärtää, että ulkonäkö vaikuttaa siihen, miten henkilöä arvioidaan poliitikkona.

– Politiikkaa ei pitäisi arvioida henkilön ulkonäön, vaan asioiden perusteella.

Vanhemmuudesta satelee kommentteja hänen mukaansa kommentteja oikealta ja vasemmalta.

– Se on varmaan universaalia, nuori äiti kuittaa.

Hänen on vaikea hyväksyä iäkkäämpien henkilöiden itseensä kohdistuvaa arvostelua siitä, miten nuori nainen voi ymmärtää poliittisesta päätöksenteosta ilman elämänkokemusta.

– Haluan uskoa siihen, että oma sukupolveni on ymmärtäväisempi. Näyttää toiveikkaalta, että kulttuuri olisi muuttumassa, Ståhle pohtii ja uskoo sukupolvien murroksen muuttavan suhtautumista.