Autopaikan vuokrasopimuksen pieni präntti yllätti Espoon kaupungin vuokrataloyhtiön asukkaan.
Espoon asuntojen syyskuun asukastiedote sai Länsiväylän lukijan hieraisemaan silmiään.
– Pysäköintiruudun lumityöt ja liukkauden torjunta kuuluu asukkaalle, tiedotteessa kerrottiin.
Lukija kertoo olleensa siinä käsityksessä, että liukkauden torjunta kuuluisi vuokrataloyhtiölle.
Espoon asuntojen isännöintipäällikkö Marja-Leena Sallinen vahvistaa, että pysäköintiruudun lumityöt ja liukkauden torjunta kuuluvat asukkaalle, kuten tiedotteessa lukee.
Sallinen kertoo, että kyseessä on normaali käytäntö, joka kuuluu autopaikan vuokrasopimuksen ehtoihin.
– Kyllä se on ollut näin ihan aina. Aurakoneella ei ole mahdollista päästä puhdistamaan autojen välejä. Totta kai ohjeistamme, että jos monta ruutua on tyhjänä, lumet otetaan myös niistä, mutta asukkaat eivät voi laskea sen varaan. Velvoite säilyy heillä, Sallinen selvittää.
Espoon asunnot halusi Sallisen mukaan muistuttaa asukkaita ehdosta, koska kaikki asukkaat eivät tienneet siitä viime talvena.
Viime talvi muistetaan poikkeuksellisen lumisena.
– Kaikki asukkaat eivät ehkä ole lukeneet ehtoja niin huolella, tai sitten ne eivät enää ole mielessä, Sallinen arvelee.
Sallinen kertoo, että hänellä on pysäköintiruudun lumitöistä omakohtaista kokemusta. Hänellä oli viime talvena parkkiruutu ensimmäistä kertaa autojen keskellä.
– Aiemmin ruutu oli reunalla, josta oli helppo viskoa lumet syrjään. Nyt lumen kuljetus on isompi työ. Pahimmillaan aamulla meni tunti pelkkään parkkiruudun siivoamiseen. Mielelläänhän sen antaisi jonkun toisen tehtäväksi, Sallinen toteaa.