Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Toimittaja julisti energiasodan Putinille ja tekee ruoankin puuhellalla – "En tiedä, onko tässä mitään järkeä"

Länsiväylän toimittajat kertovat omat säästötoimensa ja sähkökulunsa.

Sähkön raju kallistuminen on pakottanut suomalaiset etsimään keinoja energiankulutuksen pienentämiseksi.

Koska hyvät neuvot ovat nyt kalliit, Länsiväylän toimitus aloittaa juttusarjan, jossa neljä eri tyyppisissä kodeissa asuvaa toimittajaa kertoo omista säästötoimistaan. Seurantajuttuja on luvassa talven aikana.

Kovimpiin toimiin on ryhtynyt Kirkkonummella sähkö- ja puulämmitteisessä omakotitalossa asuva mies. Säätäminen alkoi jo viime talvena.

– Ennen viime tammikuuta en seurannut yhtään sähkölaskua. Se oli talvella suurimmillaan vajaat 200 euroa kuussa siirtohinta mukaan lukien. Mutta yhtäkkiä joulukuun lasku oli 450 euroa, kun pörssihintaan tuli piikki.

Nyt mies lämmittää ja kokkaa ruuankin liki kokonaan puilla.

– On iso takka, keittiössä puuhella ja puukiuas saunassa. Naapureita ei ole lähellä, joten hiukkaspäästötkään eivät häiritse muita.

Kahden aikuisen lapsen kanssa asuva mies ostaa pörssisähköä Vattenfallilta ja keskittää käytön yöaikaan.

– Öisin pörssisähkö on hyvin halpaa – jopa vain 2–4 senttiä/kWh. Esimerkiksi pesukoneet ovat meillä päällä vain öisin.

Talvella mies aikoo pitää osan 140-neliöisestä talosta kylmänä. Sähköpatterit ovat muutenkin päällä harvakseltaan.

Hän arvelee, että talvella sähkölaskun saa pudotettua 200 euroon kuussa siirto mukaan lukien.

Vedimme viinikaapin johdon irti rasiasta.

Puut mies voi tehdä omasta muutaman hehtaarin metsiköstä.

– En tiedä, onko tässä mitään järkeä, mutta ihan hauskaa tämä on, ja näin olen julistanut vastahyökkäyksen Putinin energiasodalle.

Espoossa sähkölämmitteisessä paritalossa asuva nainen sanoo, että sähkölaskun seuraaminen muuttui jännittäväksi viime helmikuussa, kun perhe määräaikaisen sopimuksen päätyttyä vaihtoi pörssisähköön.

Perheen paritalossa on varaava sähköllä toimiva lattialämmitys ja lämmitettävää pinta-alaa noin 150 neliötä. Sähkölaskusta kaksi kolmasosaa tulee lämmityksestä.

Elokuussa perhe sai nipistettyä sähkönkulutuksen 701 kilowattituntiin, kun se vuotta aiemmin elokuussa oli vielä 1 038 kilowattituntia. Elokuun sähkölaskun loppusumma oli silti 206,76 euroa.

Nainen arvioi, että suurin säästö tuli, kun saunaa ei lämmitetty entiseen malliin.

– Tulevina viikkoina pyrimme hillitsemään sähkölaskun kasvua alentamalla sisälämpötilaa ja käyttämällä pyykkikonetta ja tiskikonetta silloin, kun pörssisähkö on edullista. Saunaa lämmitetään harvoin, jos lainkaan.

Espoossa 111 neliön paritalohuoneistossa perheineen asuva nainen kertoo, että heillä sähkönkulutusta laskee oma huoneistokohtainen maalämpö. Uusin sähkölasku on heinäkuulta, jolloin se oli ilman siirtoa 36,60 euroa.

– Vuoden suurin sähkölasku on tammikuulta. Se oli ilman siirtohintaa 90,48 euroa.

Perheen heinäkuun kulutus oli noin 713 kWh, ja koko vuoden kulutus on noin 12 000 kWh.

Perheen menoja on pitänyt kurissa kiinteähintainen perussähkösopimus, jossa hinta on vain 4,59 senttiä per kWh.

Marraskuussa hinta nousee, mutta jo viime keväänä tehdyn uuden sopimuksen ansiosta nousu jää 15 senttiin kilowattitunnilta.

– Meillä huoneiston sisälämpötila on talvella noin 20–21 astetta. Sähkönkulutukseen pyrimme vaikuttamaan muun muassa saunomiskerroilla ja vähentämällä kuivausrummun käyttöä.

Sähkösopimuksen uusimista miettii parhaillaan Espoossa 133 neliön omakotitalossa asuvan naisen perhe.

Sähköyhtiö Helen tarjosi perheelle äskettäin uutta sopimusta 28 sentin hintaan. Perhe jätti sen ottamatta, koska sitoutuminen kahdeksi vuodeksi arvelutti. Vanha 7 sentin sopimus päättyy vuoden lopussa.

– Jäimme miettimään, hyväksyäkö hinnan nelinkertaistuminen niinkin pitkäksi aikaa vai siirtyäkö pörssisähköön, jolloin kova sähkönhinta kirpaisisi ehkä talvella. Mietinnän aikana Helenin tarjousaika pääsi umpeutumaan, ja nyt näyttää siltä, että hintataso on karannut. Hankala tilanne.

Sähköä perheessä kuluu noin 18 000 kilowattituntia vuodessa. Lisäkuluja tulee kesämökin sähkölaskuista.

– Mietimme, kuinka alas mökin lämpötilan voi päästää talvella, jotta esimerkiksi putket eivät jäädy.

Naista harmittaa, että perhe ei muutama vuosi sitten päättänyt investoida maalämpöön. Nyt pohdinnassa on ilmalämpöpumppu.

Onneksi kiuas on sentään puulämmitteinen.

– Olemme pitäneet talvisin kotona sisälämpötilaa noin 20 asteessa jo usean vuoden, emmekä sikäli voi enää säästää sähkölaskussa. Monessa pikkuasiassa olemme pyrkineet vähentämään kulutusta. Vedimme jo esimerkiksi viinikaapin sähköjohdon irti pistorasiasta, nainen naurahtaa.