Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nyt se on totta: Suomi sulkee itärajansa – Vain nämä venäläiset pääsevät rajan yli

Venäjältä Suomeen suuntautuva turismi loppuu käytännössä kokonaan, kun itäraja suljetaan ensi yönä kello 00.00. Valtioneuvosto on päättänyt asiasta tänään.

Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan viisumikäytäntöjen kiristyksellä pyritään ”lähtökohtaisesta estämään kokonaan” venäläisten turistimatkustus Suomeen ja siihen liittyvä kauttakulku Eurooppaan.

Suomeen ei siis jatkossa pääse lainkaan pelkällä turismiperusteella ja -viisumilla.

Sen sijaan saapuminen esimerkiksi ydinperheen jäseniä tapaamaan voidaan yhä sallia. Ydinperheellä tarkoitetaan omia lapsia, vanhempia ja isovanhempia.

Myöskään turvapaikan hakemista tämänpäiväinen päätös ei estä.

Edelleen venäläiset voivat päästä edelleen Suomeen opiskelemaan ja tekemään työtä.

Erityisryhmien joukossa ovat muun muassa diplomaatit ja muiden perustelluin syin viisumia hakevat – esimerkiksi opposition jäsenet.

Viisumikäytännön kiristämiseen päädyttiin Suomessa sen jälkeen, kun Venäjällä ryhdyttiin toteuttamaan osittaista liikekannallepanoa.