Kirkko Espoossa lahjoittaa vauvaperheille sata Uskottu, toivottu, rakastettu -tekstillä varustettua vauvan potkupukua.
Bodyt arvotaan ja jaetaan Vauvan päivän tapahtumissa perjantaina 30. syyskuuta. Tempauksen tavoitteena on kannustaa perheitä äänestämään tulevissa seurakuntavaaleissa.
Potkupukujen rinnassa komeileva vaalitunnus ”Uskottu, toivottu ja rakastettu” summaa kasvatuksen asiantuntija Tiina Hännisen mielestä hyvin seurakuntien vauvatoiminnan ja varhaiskasvatuksen ytimen.
– Vauvat saavat näkyä ja kuulua kirkossa. Espoon paikallisseurakunnilla on pitkät perinteet vauvaperheiden tukemisessa. Monelle perheelle, jolla ei ole tukiverkostoa, seurakunta on se paikka, josta löytyy vertaisia, Hänninen sanoo tiedotteessa.
Esimerkiksi Espoonlahden seurakunnassa Vauvan päivää vietetään perjantaina kello 10–13 Soukan kappelissa (Soukankuja 3). Ohjelmassa on muskarihetkiä, valokuvauspiste, leikkihuone, vauvajumppaa ja itsehoitovinkkejä. Tarjolla on myös brunssi ja kahvia. Vauvoille jaetaan lahjaksi sukat. Mukana tapahtumassa on myös Espoon kaupungin perhesosiaalityön väkeä.
Leppävaaran seurakunnassa Vauvan päivää vietetään kello 13–14.30 Leppävaaran kirkossa (Veräjäkallionkatu 2). Tapahtuma alkaa riemukkaalla vauvamuskarilla. Onnenpyörässä kaikki voittavat ja voittoina on muun muassa vauvatarvikkeita.
Olarin seurakunnan vauvapäivät on kello 13–16 Ison Omenan Chapplessa. Päivää vietetään leikkien ja laulaen.
Tapiolan kirkossa on perjantaina kello 13, jolloin on muskari vauvaperheille ja kahvila Valossa tarjoilua.
Espoon tuomiokirkkoseurakunta järjestää Pieniä polkuja lastenkonsertin kello 10 Suvelan kappelissa (Kirstintie 24). Ulla Piispanen laulaa ja soittaa kannelta, pianistina Timo Klemettinen.
Osassa vauvamuskareista saattaa olla vapaita paikkoja syksylle. Niitä voi kysyä suoraan seurakunnista.