Positiivinen asenne on se, joka on kantanut Oona Haapakorven vaikeiden aikojen yli. Ensin hän sairastui pääsiäisenä 2020 covid19-tautiin, joka myöhemmin osoittautui long covidiksi. Elokuussa hän joutui sairaalaan massiivisen keuhkoveritulpan vuoksi.
Loppuvuodesta ilmaantui uusia terveysongelmia. Kainalo kipeytyi sauvakävellessä, mutta Oona Haapakorpi ajatteli, että se on jotain harmitonta. Hän hakeutui kuitenkin gynekologin vastaanotolle. Pian alkoi uusi painajainen. Joulukuun alkupäivinä hänellä diagnosoitiin rintasyöpä.
Kertoessaan kokemuksistaan Oona Haapakorpi muistuttaa heti alkuun, että jokainen tarina on erilainen.
– Mottoni on ollut se, että kukaan ei voi tehdä päivästäsi parempaa kuin sinä itse.
Kivenlahdessa asuvalle Haapakorvelle meri on ollut "lifeline". Ulkoilu merenrannassa ja talvella jäällä on antanut voimia.
Ruokatuotannon lehtorina Omniassa työskentelevä Oona Haapakorpi on ollut neljä kuukautta sairauslomalla. Muutoin hän on tehnyt töitä 40 prosenttia työajasta erilaisissa projekteissa.
– Minulle oli tosi tärkeää, että pystyin olemaan osa tiimiä. Kaikille tällainen ratkaisu ei tietenkään sovi.

Muiden sairastuneiden tavoin Oona Haapakorven mielessä kävi, että syöpä indikoi kuolemaa.
– Olimme onneksi aiemmin varanneet matkan Turkuun, koska halusimme mennä syömään Kaskikseen. Tämän matkan toteutuminen oli hyvä juttu, koska saimme mieheni kanssa keskusteltua kunnolla kahden.
– Me kävimme läpi kuolemaa ja sitäkin, millaiset hautajaiset haluan – mitä musiikkia esimerkiksi soitetaan.
Syöpädiagnoosi oli sokki. Järkytyksen keskellä piti miettiä, mitä pitää tehdä ja mihin mennä.
– Onneksi minulla oli vakuutus. Hakeuduin hoitoon yksityiseen syöpäsairaala Docratekseen.
Diagnoosi oli duktaalinen rintasyöpä, gradus 3, kolmoisnegatiivinen, mikä tarkoittaa, että syöpä on aggressiivinen ja herkästi leviävä.
Aluksi oletettiin, että kasvain on 2,5 sentin kokoinen, mutta se osoittautuikin 5-senttiseksi. Hoito päätettiin aloittaa sytostaateilla.
– Sytostaattihoito pienensi kasvainta. Ilman sytostaatteja koko rinta olisi jouduttu poistamaan.
Oona Haapakorpi ei halunnut avautua sairastumisestaan Facebookissa tai muissa yhteisöissä, koska hän ajatteli, että sieltä voisi tarttua ”jotain ideologioita”. Hän halusi jakaa iloisia kuvia silloin kun oli hyvä hetki.
– Perhe ja ystävät tukivat. Erityisesti Mia Kupiaisen kanssa konsultoin tilanteestani, koska hän oli vuotta aiemmin sairastunut rintasyöpään.
Sytostaatteja annettiin ensimmäiset 9 viikkoa kahtena tiistaina peräkkäin, sitten oli viikon tauko. Tämän jälkeen 3 kertaa kolmen viikon välein. Aina välillä tutkittiin, miten syöpäkasvain reagoi. Sytostaattihoidot rajattiin 12:sta 9 kertaan, koska Haapakorpi sai rajuja oireita.
– Viimeisellä hoitokerralla itkin koko ajan, koska tiesin, että seuraavana päivänä kuntoni romahtaa ja oksennan taas jatkuvasti.
– Nyt inhoan tiettyjä tauluja, koska en silloin pystynyt muuhun kuin istumaan ja tuijottamaan niitä.
Pahoinvoinnin vuoksi Haapakorpi laihtui rajusti.
– Luulin, että minulla on niin kova tahdonvoima, että pakotan itseni syömään ja juomaan. Ei sen niin mennyt. Jouduin tiputukseen.
Sivuvaikutuksena oli myös hiustenlähtö. Kaikki muukin karvoitus hävisi.
– Nyt osaan arvostaa kulmakarvoja ja ripsiä. Kun niitä ei ollut, roskat menivät herkästi silmiin ja ulkoillessa nenä valui, kun ei ollut nenäkarvoja pidäkkeenä.
Hoidot aiheuttivat myös suun kipeytymisen ja kielen halkeamisen. Sen vuoksi piti turvautua lasten soseruokiin.
Oona Haapakorpi tuo nähtäville kassillisen lääkepakkauksia. Sairastettu keuhkoveritulppa asetti lääkitykselle erityisiä haasteita, koska esimerkiksi tavallista särkylääkettä ei voinut käyttää.
– Lääkettä pitää ottaa, koska sattuu, koska oksennat, jotta elimistö toimisi paremmin, koska närästää... Pahimmillaan hän nieli 27 tablettia päivässä.

Korona-aika teki sairastamisesta tavallistakin raskaampaa. Aviomies ei päässyt mukaan lääkärikäynneille eikä ketään voinut tavata puoleen vuoteen.
– WhatsAppin välityksellä keskustelin äitini ja Ruotsissa asuvien ystävieni kanssa. Äidin koira oli isona ilona, kun se tuli mukaan puheluihin.
– Minulla on hyvä parisuhde. Me pystymme puhumaan kaikesta, kuolemastakin.
Ammattitaitoinen hoitohenkilökunta ja tietty ystäväpiiri ovat myös olleet tärkeä tuki.
– Onkologi Tuomo Alanko on ollut minulle lifeline. Toinen tärkeä henkilö on ollut leikkaava lääkäri Jari Viinikainen.
– Silloin kun en pystynyt syömään oikein mitään, kollegani Mika Heino teki aivan loistavaa gazpacho-keittoa, jota söin pillillä. Tätä keittoa oli tarjolla shotteina, kun täytin 50 vuotta.
Yhtenä selviytymiskeinona oli se, että aina ennen seuraavaa vaihetta Oona Haapakorpi järjesti miehensä kanssa laatuaikaa. Vappuna 2021 he kävivät Savoyssa luvan kanssa brunssilla. Muutaman päivän kuluttua oli leikkaus ja kesäkuun alussa aloitettiin sädehoito.
– En keskittynyt miettimään, miksi minulla on syöpä. Totesin, että nyt on ja menen eteenpäin.
Kun seuraavan kerran oli syytä irtautua arjesta, pariskunta meni Palaceen syömään. He saivat käyttöön kabinetin, jonne ei tullut muita.
– Maistoin viiniäkin, mutta se maistui kamalalta.
Tällä hetkellä Oona Haapakorpi kokee voivansa hyvin, vaikka hänen pitää kuntouttaa kättään, joka turpoaa pienestäkin rasituksesta ”pallokalaksi”.
– Käyn myös uimassa ja fysioterapeutilla, jotta lymfanesteet saadaan kulkemaan.
Viimeiset viisi vuotta Oona Haapakorpi on ollut erilaisissa projektitehtävissä.
– Tuskin pystyn palaamaan enää keittiöön ja opettamaan, mutta voin osallistua kehitystyöhön ja esimerkiksi pohtia, miten lähiruokaa tuotetaan entistä tehokkaammin.
– Syöpä ei ole elämän loppu. Joskus tulee päiviä, jolloin tuntu siltä, että elämässä ei ole mitään positiivista, mutta kyllä sitä on. Aika kannattaa käyttää 100-prosenttisesti siihen, mikä on itselle tärkeää ja hyvää. Pitää elää tässä päivässä.

Omniassa järjestetään 13. lokakuuta ensimmäistä kertaa hybridi Roosa nauha -hyväntekeväisyystapahtuma, jossa on luvassa tietoa ja koskettavia puheenvuoroja. Tapahtumapaikkana on Lehtimäentie 1 C kello 16.30 alkaen. Ilmoittautuminen tapahtumaan Ilmonetin kautta tai lipun voi myös ostaa Fridan torilta/Omnia Shopista.
Samaan aikaan kello 16–19 Lehtimäentiellä on kaikille avoin Tapahtumatori, jolla on pop up -kahvila ja myynnissä opiskelijoiden valmistamia Roosa nauha -leivonnaisia ja Roosa nauha -kukka-asetelmia.
Tapahtumasta saatu tuotto lahjoitetaan 100-prosenttisesti Roosa nauha 2022 -keräykseen. Keräys tukee rintasyöpätutkimuksen lisäksi myös muiden syöpien tutkimusta.