Espoosta löytyy vielä vanhan ajan kyläkauppa, joka on asiakkailleen kuin toinen koti – väistyvä kauppias liikuttuu muistellessaan kaikkea, mitä kaupalla on tapahtunut

Suvisaaristossa ollaan jännän äärellä, sillä kymmenen vuotta Saaristokauppaa ja sen kahvila-ravintolaa pyörittänyt Kristina Tukiainen, 56, etsii työlleen jatkajaa.

Tiistaina monen lounasasiakkaan huulilla höyryää lammaskaali, ja tiskiltä tilataan ahkerasti myös Wallenbergin kalapihviä.

Huulilla on kuitenkin myös huoli siitä, löytyykö kyläkaupalle jatkajaa.

Outi ja Markus Aalto ovat tulleet Saaristokauppaan lounaalle viiden kilometrin päästä Miniatonrannasta.

– Tämä on lähiravintolamme ja luksuspaikka, kun ei ole tarvinnut tehdä etäpäivinä kotona ruokaa, Outi Aalto sanoo.

– Ruoka on hyvää eikä tällaista peruskotiruokaa juuri saa muualta, Markus Aalto jatkaa.

Paikan säilyminen tuntuu heistä niin tärkeältä, että Markus Aalto naurahtaa pohtineensa puolivakavissaan jopa kauppiaaksi ryhtymistä.

– Aina silloin, kun it-työt kyllästyttävät, Outi Aalto täsmentää.

Kahdeltatoista nurkkapöytään alkaa virrata hyväntuulista suvisaaristolaista ruotsin kielellä.

Porukka esittäytyy kaupalla tiistaisin kokoontuvaksi sopparyhmäksi. Joku on tullut Suvisaaristoon kesäasukkaaksi jo 1900-luvun puolessa välissä ja muuttanut sittemmin alueelle pysyvästi. Muutama kertoo asuvansa Suvisaariston kyljessä Soukanniemessä.

On katastrofi, jos kauppa suljetaan.

Anne-Marie Blom

– Tämä on vanhan ajan kyläyhteisö, jossa ihmiset välittävät toinen toisistaan. Tämä on uskomattoman tärkeää, avointa, ystävällistä ja maanläheistä kanssakäymistä, luonnehtii Marianne Lindblom.

– On suuri suru ja meille katastrofi, jos kauppa suljetaan, Anne-Marie Blom säestää.

Sopparyhmäläiset kertovat kuuluvansa myös useisiin muihin kaupassa kokoontuviin porukoihin, kuten marttoihin, kirjakerholaisiin ja Suvisaariston tätikahviporukkaan.

– Tämä on erittäin tärkeä paikka. Jos joku tarttee vaikka kiviä, niin heti joku sanoo, että mulla on, tule hakemaan, kertoo Nisse Lindblom, joka kertoo kuuluvansa kaupalla päivittäin – aamukahvilla ja lounasaikaan – treffaaviin dosentteihin.

– Vaikka täältä ei tuntisi ihmisiä, ei kestä kauan, kun tuntee, hän tietää.

Kauppias Kristina Tukiainen kertoo etsivänsä kaupalle jatkajaa, koska haluaisi vielä ehtiä tekemään työurallaan jotain muuta.

Kysymys, miten vuosikymmen kyläkauppiaana on vierähtänyt, saa Tukiaisen liikuttumaan.

Takana on paljon töitä ja hienoja hetkiä, hän kertoo. Hän arvelee viettäneensä kaupalla isoimman osan valveillaoloajastaan.

Tukiainen kertoo rakentaneensa kaupasta näköisensä ja panostaneensa juustonystävänä esimerkiksi italialaisiin ja espanjalaisiin juustoihin.

Vaikka kauppa tuokin isoimman osan liikevaihdosta, on kahvila- ja ravintolamyynti ollut ratkaisevaa, Tukiainen kertoo.

Kesäasukkaat ja veneilijät ovat tuoneet vipinää kesiin, mutta talvisin on ollut hiljaisempaa.

Aluksi Tukiainen piti kaupan yhteydessä pientä kahvilaa. Pian asiakkaille alettiin kuitenkin valmistamaan myös keittoa, ja myöhemmin lounastajille tarjottiin paria vaihtoehtoa.

Parhaimpina päivinä lounastajia saattaa olla satakunta.

– Ei varmaan kaikille, mutta isolle osalle suvisaaristolaisista tämä on olohuone, hän sanoo.

– Koen, että tällaisia trendien vastavirtaan uivia paikkoja tarvitaan.

Tukiaisella ei ollut aloittaessaan kauppiastaustaa, vaan hän toimi metsäteollisuuden palveluksessa.

Perhe on asunut Suvisaaristossa vuodesta 1999 ja kaksi hänen neljästä lapsestaan on syntynyt Suvisaaristossa.

– Korona-aikana saimme jopa vapaaehtoisia viemään ruokakasseja asiakkaille. Meillä on niin pieni henkilökunta, ettemme muuten pysty kuljettamaan ruokaa kotiin, Tukiainen sanoo.

– En ole kovien lukujen ihminen, vaan tärkeintä on ollut rento ja familiääri tunnelma.