Kokenut kuntotarkastaja kertoo eri-ikäisten talojen tyyppiviat – kumoaa yleisen harhaluulon vanhoista taloista: "Selkeitä vaurioita noin puolessa"

Kun ostaa vanhan talon, remonttia on väistämättä tiedossa. Varsinkin kokemattoman ostajan voi kuitenkin olla vaikea hahmottaa talonäytöllä, mitä on odotettavissa.

Kokenut kuntotarkastaja Antti Heimlander kertoo, että eri aikakausilla rakennetuilla taloilla on omat tyyppivikansa, mutta tietyt asiat kannattaa kuitenkin selvittää mistä tahansa talosta.

– Isot linjat ovat sangen selkeitä. Ne ovat perusjuttuja: koska katto on tehty, onko salaojista tietoa, milloin märkätilat on tehty. Nämä toistuvat käytännössä kaikissa lukuun ottamatta uusimpia 2000-luvun taloja.

Salaojat ja jopa vesikaton kunto tosin kannattaa tarkastaa jopa uusimmissa taloissa.

– Ongelmana tietysti on se, että iso osa ongelmista ei kurkkaamalla selviä, Raksystemsillä työskentelevä Heimlander toteaa.

Ostajaehdokkaan kannattaakin kysellä mahdollisimman tarkkaan tehdyistä remonteista: milloin, miten ja kuka ne on tehnyt.

Jos hiljattain tehdystä remontista ei ole mitään tietoja, hälytyskellojen kannattaa soida. Kauan sitten tehdyn remontin asiakirjojen puuttuminen sen sijaan ei välttämättä tarkoita, että asiat ovat huonosti. Tieto on vain saattanut kadota.

Ennen vuotta 1940 rakennetut talot

Vanhimmat markkinoilla olevat talot ovat Antti Heimlanderin mukaan järjestään hirsitaloja tai vanhoja kivitaloja.

– Vastoin yleistä käsitystä niissä on äärimmäisen paljon ongelmia ja vaurioita – osittain jo siitä syystä, että on ollut aikaa tapahtua kaikenlaista. Tilastojemme mukaan selkeitä vaurioita rakenteissa on todettu tämänikäisistä taloista noin puolessa jo kuntotarkastuksessa. Ne ovat merkittäviä lahovaurioita, mikrobikasvustoa ja sellaista. Jos tarkemmin tutkitaan, prosentti nousee vielä.

Vanhimmissa taloissa ongelmallisimpia paikkoja ovat yleensä alapohjat ja hirsiseinien alaosat sekä yläpohjat ja hirsiseinien yläosat. Ongelmien todennäköisyyttä lisää, jos ilmanvaihtoa on tukittu.

1960- ja 70-luvut ovat olleet synkät vuosikymmenet.

1940–1950-luku

Sotien jälkeen rakennetut talot ovat pääsääntöisesti niin sanottuja rintamamiestaloja.

– Erona aiempiin aikakausiin on se, että talot ovat puurunkoisia ja niissä on usein purueristys. Usein niissä on kokonaan kellari alla, ei toki aina. Ne ovat usein myös 1,5-kerroksisia.

Kellareissa on tyypillisesti kosteutta.

– Itse olen kohta 20 vuotta tutkinut taloja ja yhtään tuontyyppistä kellaria, joka olisi täysin kuiva, ei ole tullut ikinä vastaan. Se vaihtelee, kuinka laajasti kosteutta on.

Kellarin lisäksi rintamamiestalon tyyppivikoja ovat kellarin vastaisen välipohjan ongelmat, huonosti tuulettuvat yläpohjat ja riskialttiit ulkoseinärakenteet.

Heimlander huomauttaa, että rintamamiestaloja pystytettiin Suomeen satoja tuhansia aikana, jolloin materiaaleista oli pulaa. Osaamaton talkooporukka huhki kasaan taloja siitä materiaalista, jota satuttiin saamaan.

– Siihen nähdenhän ne ovat aivan loistavia. Ne oli kuitenkin tarkoitettu osittain tilapäiseksi ratkaisuksi eli eivät ne edusta edes oman aikakautensa parasta rakentamista. Se antaa niille minusta vähän tasoitusta.

1960–1970-luku

1960–70-luvun taloissa ongelmat keskittyvät pääsääntöisesti alapohjaan ja seinien alaosiin. Vikoja on siis huomattavasti harvemmassa paikassa kuin vanhemmissa taloissa. Antti Heimlanderin mukaan ei kuitenkaan voi sanoa, että aikakauden talot olisivat kehnoa mainettaan parempia.

– Ongelmia on hyvin usein ja vauriot ovat laajoja. Ne ovat myös korjaustavoiltaan ja kustannuksiltaan varsin kinkkisiä. 1960- ja 70-luvut ovat olleet suomalaisen rakentamisen synkät vuosikymmenet.

Noina aikoina rakentamiseen ilmestyi surullisen kuuluisa valesokkeli. Alapohjarakenteissa kaksoisbetonilaatta ja puukoolattu lattia aiheuttavat ongelmia.

Riskiä pystyy maallikkokin arvioimaan siitä, miten lähellä maanpintaa lattia on.

– Jos on rinnetalo, jossa on korkeat sokkelit, riskit ovat pienemmät. Joskus on taloja, joissa lattia on alempana kuin maanpinta. Sellaisessa riskit ovat jo suuret.

1980–1990-luku

1980–90-lukujen aikana rakennustavat kokivat suuren murroksen.

1980-luvun alun taloissa voi olla vielä valesokkeleita, kun taas 1990-luvun lopun talojen rakenteet ovat jo lähellä nykyaikaisia. Lämpö- ja vesieristykset eivät tosin vielä olleet aivan nykytasolla.

– Kylpyhuoneen pystyy moni ostajakin arvioimaan, onko se jo rempattu. Jos ei ole tähän mennessä remontoitu, niin kyllä se 90-luvun taloissakin alkaa jos ei heti niin kohta tulla vastaan, Heimlander sanoo.

Myös 1980–90-luvun taloista kannattaa kiinnittää huomiota rakennuspaikkaan ja sokkeleiden korkeuteen.

2000-luku

Uusissa taloissa ongelmana ovat lähinnä mahdolliset rakennusvirheet ja laitteiden huollon laiminlyönti.

– Jos vanhimmissa taloista on kuntotarkastuksessa löydetty merkittäviä vaurioita noin 50 prosentista, 2000-luvun taloissa se on jo alle 2 prosenttia. Ero on aika valtava. Toki osa vaurioista kehittyy vasta ajan kanssa. Sitä johtopäätöstä ei siis voi vetää, että uudet talot olisi niin mainiosti rakennettu, että niissä ei ole vikoja, Antti Heimlander sanoo.