Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mervi Sanin maalauksista voi astua toiseen maailmaan – "Haluan kuvata jotain sisäistä, jota sanat eivät pysty kuvailemaan"

Kuvataiteen tekeminen on ollut olennainen osa Mervi Sanin elämää siitä lähtien, kun hänen työnsä huomattiin Hyvinkään kaupungin 7–9-vuotiaille järjestämässä piirustuskilpailussa. Porvoon liiduilla tehdyn piirustuksen aihe oli Seitsemästä veljeksestä. Toteutusta kehuttiin omaperäiseksi ja rohkeaksi.

Espoo Artin jäsenenä liki 40 vuotta ollut Sani on kehittänyt osaamistaan vuosittain erilaisilla taidekursseilla. Hän on aiemmin maalannut öljyvärimaalauksia ja akvarelleja, mutta muutama vuosi sitten hän siirtyi käyttämään akryylivärejä ja samalla ilmaisutyyli muuttui abstraktiksi.

– Olin niin pitkään maalannut sitä mitä näen. Halusin ryhtyä kuvaamaan tunteita ja tunnelmia ja jotain sisäistä, jota sanat eivät pysty kuvailemaan.

Sani kertoo, että uudesta tyylistä hän on saanut myös uudenlaisia mielihyvän kokemuksia.

– Maalaaminen on terapeuttista. Saatan maalatessani olla flow-tilassa ja keskittyä vaan siihen, mitä teen. En laadi luonnoksia, vaan alan maalata ja annan työn viedä eteenpäin.

Sani on huomannut, että maalatessaan reaalimaailman ulkopuolella olevia aiheita, maalauksiin on alkanut ilmestyä usein aukkoja, ikkunoita tai ovia. Niistä voi kurkistaa toiseen tilaan tai vaikka kuvitella astuvansa sisään tuntemattomaan maailmaan.

Vuodenaikojen vaihtelu vaikuttaa Mervi Sanin maalaamiseen ja näkyy myös lopputuloksissa.

Nyt kun kaamos lähestyy, väreihin tulee tummia ja syvempiä sävyjä.

– Keväällä minun tekee mieleni maalata valoisaa ja keveää. Kesällä maalauksiin tulee auringon hehkua, taiteilija sanoo.

Sani kulkee paljon luonnossa ja ui luonnonvesissä ympäri vuoden. Luontokokemuksetkin heijastuvat maalauksiin.

Työhuoneena toimii kodin yhteydessä oleva autotalli, jossa ei koskaan ole ollut autoa.

– Maalaukseni valmistuvat yleensä aika hetkessä, koska akryylimaali kuivuu nopeasti. Maalauksesta tulee sitä kauniimpi, mitä useampi maalikerros siinä on.  Vauhti on tosin vähän hidastunut. Saatan istua pitkäänkin ja miettiä, miten jatkan maalausta.

Kaapelitehtaan Käytävägalleriassa olevassa Pilke kuvitelmissa -näyttelyssä on nähtävillä 21 maalausta viime vuosilta.

Jokaisella teoksella on nimi, esimerkiksi Odotan tähden lentävän, Varhain aamulla ja Alaovi näyttää olevan auki.

Eläkkeelle jäätyään Sani alkoi harrastaa entistä enemmän myös lyriikkaa. Hän on opiskellut kirjoittamista muun muassa ryhmässä, jota ohjasi espoolainen kirjailija Johanna Venho.

– Suunnittelin, että olisin kirjoittanut jokaisesta teoksesta myös runon, mutta siihen ei aika riittänyt.

– Täytän ensi vuonna 70 vuotta, joten tämä on nyt 69-vuotisjuhlanäyttely, Sani naurahtaa.

Näyttelyn pitäminen Kaapelitehtaan tiloissa tuntuu kotoisalta, koska hän kävi vuosia siellä järjestetyillä kursseilla. Hän toivoo kuitenkin, että Espoossa olisi matalan kynnyksen gallerioita, joissa voisi pitää näyttelyitä.

– Näyttelyn järjestämiseen menee aikaa, mutta on ihanaa saada kävijöiltä palautetta ja kuulla, millaisia ajatuksia maalaukset katsojissa herättävät.

Pilke kuvitelmissa -näyttely on jatkuu 31. lokakuuta asti Helsingissä Kaapelin Käytävägalleriassa, Tallberginkatu 1 C, 2. kerros. Avoinna joka päivä kello 10–18. Taiteilija on paikalla keskiviikkoisin kello 17–18.