Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tuulia Koskinen, 84, katsoi veljensä kanssa piilosta, kun saksalaiset teloittivat venäläisiä jatkosodassa – Petsamon evakko ei pelkää Espoon politiikan myrskyssä

85 vuotta täyttävä Tuulia Koskinen soittaa yhä herkästi päättäjille, jos jokin epäkohta vaatii korjaamista.

– Katso tuota maisemaa! Minä olen aina pitänyt myrskystä, Tuulia Koskinen sanoo ja osoittaa kädellään Kummelivuoren juurelta avautuvaa syksyistä Saunalahden maastoa.

Toteamuksessa tiivistyy paljon siitä, millaista elämää Petsamosta pikkutyttönä evakkoon 1944 lähtenyt ja Espooseen 1950-luvun lopulla asettunut Koskinen on elänyt.

Monipuolinen osallistuminen on ollut sekä teräväsanaista taistelua oikeudenmukaisemman yhteiskunnan puolesta ja toisaalta kykyä nähdä arvokkuutta tavallisessa ihmisarjessa sekä luonnossa.

Yhteisiin asioihin vaikuttaminen ei ole loppumassa, vaikka Koskinen täyttää 85 vuotta 16. lokakuuta.

– Jatkuvasti ole yhteydessä poliitikkoihin ja virkamiehiin, jotka taitavat vähän inhota minua. Mieli pysyy terävänä, kun suuttuu kerran viikossa, Koskinen sanoo pilke silmäkulmassa.

– Elämää syö eniten paikoillaan pysyminen. Siinä joutuu pidättelemään hengitystään koko ajan, Tuulia Koskinen sanoo.

Vanhemman polven espoolaiset tuntevat Koskisen pitkäaikaisena kunnallispolitiikan ja ammattiyhdistystyön vaikuttajana sekä vanhusten kotihoidon kehittäjänä. Koskista on kiittäminen – muun muassa – siitä, että kotihoidon työntekijät saivat käyttöönsä työautot 1980-luvulla.

– Hoiva-alaahan on aina katsottu alaspäin. Niinpä teknisen toimen työntekijöillä oli kaupungin autot, mutta kotihoitajilla ei. Nostin metakan ja saimme käyttöömme ensimmäiset 13 Ladaa, Koskinen muistelee.

Politiikkaan Koskinen lähti jo 13-vuotiaana Maalaisliiton nuorissa. Aikuisiällä hän aktivoitui keskustan riveissä 1980-luvun alussa ja teki yhteistyötä muun muassa pääministeriksi sittemmin nousseen Matti Vanhasen (kesk.) kanssa.

Koskinen on tottunut asioimaan ”niin herrojen kuin narrienkin kanssa”. Titteleitä pelkäämättömän asenteen hän oppi jo lapsena, kun perheen kodissa Lapin Tervolassa vieraili päättäjiä presidentti Urho Kekkosesta lähtien.

Tervolaan oli Petsamosta sodan jälkeen paennut myös Paasilinnojen perhe, jonka veljessarjaan – ja Koskisen ystäviin – kuuluivat muun muassa ensimmäisen Finlandia-palkinnon voittanut kirjailija Erno sekä Ylen pääjohtaja ja EU-meppi Reino.

– 1950-luvulla olimme mukana vapaaehtoisina Kemin teatterin toiminnassa. Eräänä myöhäisiltana esityksen jälkeen Reino päätti esittää opettelemansa ripaskan kadulla. Poliisi tietysti tuli kyselemään, että mitä täällä mekastetaan, Koskinen kertoo.

Petsamon evakkojen tarinat ovat Suomessa jääneet osin Karjalan evakkojen katveeseen. Petsamo-seurassa vaikuttavalle Koskiselle synnyinseutu on kuitenkin erottamaton osa identiteettiä. Hänen muistissaan on myös karmeita tapahtumia, jotka ovat nousseet pintaan Venäjän hyökättyä Ukrainaan.

Koskinen kertoo tapauksesta, jossa hän jatkosodan aikana veljensä kanssa seurasi itävaltalais-saksalaisten joukkojen toteuttamaa venäläisten teloitusta.

– Vangit marssitettiin soramontulle ja heidät laitettiin kaivamaan haudat, joihin heidät ammuttiin. Katsoimme sitä veljeni kanssa piilosta. Myöhemmin kysyin äidiltäni, voiko tämä muistikuvani olla totta. Äiti sanoi, että kyllä – te olitte poissa puolipäivää.

Koskinen kertoo tarinan silmää räpäyttämättä. Miksi? Hän tähdentää, miten tärkeää kipeidenkin muistojen läpikäyminen jokaiselle ihmiselle on.

– Jo vanhustyötä tehdessäni ymmärsin, että tästä ajasta ei voi luopua ennen kuin kulkee elämänpolkunsa läpi kohta kohdalta niin, että voi hyväksyä nykyhetken ja ihmisen ajan rajallisuuden.