Menestysyhtyeen juuret ovat Tapiolassa. Kulttuurikeskuksen valokuvanäyttely kurkistaa takahuoneisiin.
Strikes and Gutters, Ups and Downs – Children of Bodom in retrospective photos -näyttely vie katsojat bändin keikoille ja takahuoneisiin ja kurkistamaan myös kiertue-elämän arkeen.
Children of Bodom on ollut yksi Suomen menestyneimmistä bändeistä ja se on lähtöisin Tapiolasta. Näyttely on Espoon kulttuurikeskuksessa kivenheiton päässä koulusta, jossa bändin jäsenet tapasivat.
Children Of Bodomin jäsenet Henkka Seppälä, Jaska Raatikainen ja Janne Wirman ovat koonneet näyttelyn yhdessä valokuvaajien sekä Alexi Laihon (1979–2020) perheen kanssa.
– Näyttelyn kokoaminen lähti tuottaja Maija Hietalan ideasta. Kutsuimme mukaan valokuvaajia, joiden kanssa olemme tehneet töitä. Näyttelyssä on myös minun ottamiani kuvia. Kuvasin kiertueilla isän vanhalla filmikameralla, Henkka Seppälä kertoo.
Näyttelyä varten käytiin Seppälän mukaan läpi noin 3 000 valokuvaa.
– Valitsimme niistä ensin 200 ja sen jälkeen Ville Malja kuratoi näyttelyn. Halusimme, että joku katsoo kuvia ulkopuolisin ja ammattilaisen silmin.
– Bändejä kuvataan paljon livetilassa, mutta me halusimme näyttelyyn kuvia, jotka eivät ole ihan tavanomaisia. Halusimme kertoa myös siitä, mitä bändi tekee silloin, kun se ei ole lavalla.
Children of Bodom hajosi riitaisissa merkeissä, mutta Seppälän mukaan bändin jäsenet pystyivät sen jälkeen luomaan asialliset suhteet, koska heillä oli edelleen yhteinen brändi.
Musiikki on ikuista.
Henkka Seppälä
– Children of Bodom oli minulle valtava juttu ja on vaikea kuvitella elämää ilman sitä. Bändin kanssa pääsin paikkoihin, joista en edes ollut osannut haaveilla, Seppälä sanoo.
Henkka Seppälä muistaa Alexi Laihon jo Jousenkaaren alakoulusta, mutta he tutustuivat Tapiolan koulussa.
– Kun siirryin Tapiolan kouluun, Alexi ja Jaska olivat ylemmällä luokalla. Alexi oli jo silloin cool ja suosittu muusikko, jota arvostettiin yli musiikillisten genrerajojen. Alexilla ja Jaskalla oli jo bändi. Minut kutsuttiin mukaan, kun bändin basisti lähti.
Päivisin bändit jäsenet olivat koulussa, iltaisin he hengailivat muun muassa Keilahallissa juomassa kahvia ja polttamassa tupakkaa.
Henkka Seppälä muistelee, että ensimmäinen treenikämppä oli Tapiolan kirkon kellarissa. Sittemmin bändi treenasi myös Sampokujan alla olleissa putkissa. Tapiolan Dico oli yksi keikkapaikoista. Espoon kellareista bändi siirtyi Lepakkoon.
– Levytyssopimus oli meille käänteentekevä hetki. Pääsimme aika pian kiertueelle Eurooppaan.
Ennen vuosituhannen vaihdetta bändi oli jo tehnyt kiertueita Euroopassa ja Japanissa.
– Facebook oli iso juttu meille. Vaikka olimme passiivisia somen käyttäjiä, meillä oli siellä parhaimmillaan yli 2,4 miljoonaa seuraajaa. Se taisi olla enemmän kuin Nokialla.
Alexi Laihon kuolema oli lähipiirille suuri sokki. Yhteyttä pidettiin, vaikka Alexi oli perustanut uuden bändin.
– Musiikki on ikuista. Children of Bodom teki 10 levyä, jotka jäävät elämään ja meillä on edelleen suuri määrä faneja. Meille on kunnia asia pitää yhteisöä yllä ja pitää yhteyttä faneihin, Henkka Seppälä sanoo.
Bändin hajoamisen jälkeen Janne toteutti pitkäaikaisen haaveensa ja opiskelee nyt arkkitehtuuria Aalto-yliopistossa. Jaska lähti opiskelemaan maa- ja metsätaloutta ja Henkka sai maisterinpaperit jo kymmenen vuotta sitten.
Henkka Seppälän ura muusikkona jatkuu nyt hänen uudessa Moon Shot -yhtyeessään. Bändi julkaisee ensi vuonna albumin ja lähtee kiertueelle Keski-Eurooppaan.
– Moon Shot soittaa melodista rockia. Koska olen 25 vuotta soittanut vakavissani heviä, jouduin kysymään itseltäni, voinko hypätä ihan erilaiseen musiikkiin, Henkka Seppälä tunnustaa.
Marraskuussa toteutuu Children of Bodomin pitkäaikainen haave. Espooseen metroradan varrelle avautuu Bodom Bar & Sauna.
Näyttely on avoinna yleisölle Espoon kulttuurikeskuksessa (Kulttuuriaukio 2, Tapiola) ma–pe klo 8–21, la klo 9–18 ja su klo 9–15. Vapaa pääsy.