Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kivenlahden metro: Valtaosa suoraan Kamppiin ajavista bussilinjoista lakkaa kevään aikana, ruuhka-aikoihin jää poikkeuksia

Rakentaminen metrovarressa jatkuu vuosia.

Kun liikennöinti Matinkylä–Kivenlahti -osuudella alkaa joulukuun 3. päivä, astuu matkustaja monelta asemalta keskelle rakennustyömaata. Esimerkiksi Finnoossa metroasema sijaitsee käytännössä keskellä tyhjää kenttää, sillä varsinaista metrokeskusta ei päästy edes aloittamaan. Lähivuosina paikalle on määrä rakentua jopa 20-kerroksisten tornitalojen muodostama keskusta palveluineen. Sen toteutuminen on viivästynyt valitusten vuoksi.

Myös muualla riittää rakentamista.

– Soukassa ostoskeskuksen kehittäminen ei ole vielä lähtenyt liikkeelle. Espoonlahdessa Pikkulaivan paikalle on tulossa asuinkortteli. Kivenlahdessa metroaseman päälle rakentuu kaupallinen hanke ja Länsiväylän toisella puolella Kiviruukin valtava alue kehittyy, luettelee Espoon kaupunkiympäristön toimialajohtaja Olli Isotalo.

Kaitaalla metrosta astutaan ulos melkeinpä keskelle metsää, väljästi ja matalasti rakennetulle alueelle. Sielläkin edessä on iso muutos, kun metroaseman ympäristö rakennetaan tiiviimmäksi ja korkeammaksi uusien kerrostalojen myötä.

– Ja tämä on vasta ensimmäinen vyöhyke lähinnä metroa. Tiivistyminen tulee ulottumaan aaltomaisesti kauemmas tulevina vuosikymmeninä, arvioi Isotalo.

Kaiken kaikkiaan metrovarteen tulee arvioiden mukaan asettumaan 70 000 uutta asukasta vuoteen 2060 mennessä.

Konkreettisia muutoksia metro tuo jo ensi keväänä. Liityntäliikenteeseen siirrytään vaiheittain ensi kevään aikana - toisin kuin ykkösvaiheessa, jolloin liityntäliikenne alkoi kertarysäyksellä.

Se tarkoittaa esimerkiksi Länsiväylän eteläpuolen alueilta liikennöivien, suoraan Kamppiin ajavien bussilinjojen lakkaamista kevään aikana.

Joitakin Länsiväylän pohjoispuolen alueilta kulkevia suoria linjoja jatkaa liikennöintiä.

– Nämä kulkevat ruuhka-aikoina Saunalahdesta ja Olarista ja palvelevat haaroittumalla myös Kurttilaa, Tillinmäkeä ja Latokaskea, selvittää HSL:n liikennejohtaja Johanna Wallin.

Metro liikennöi aluksi 3 minuutin vuorovälein. Vuoroväliä on tarkoitus tihentää 2,5 minuuttiin ensi keväänä. joka toinen metrojuna kulkee Tapiolaan ja joka toinen Kivenlahteen.

Länsimetron jatko-osuuden rakentaminen on sujunut huomattavasti paremmin kuin Ruoholahti–Matinkylä -osuuden. Myös budjettiarviot ovat pitäneet.

– Aikataulussa ja kustannuksissa on pysytty, kiittelee Isotalo.

Ensimmäisen vaiheen ongelmista, viivästymisistä ja kustannusten noususta, otettiin toisessa vaiheessa oppia. Muun muassa johtamiseen ja organisaatiomalliin tehtiin muutoksia. Koko valtavaa urakkaa johdettiin yhdestä tilasta, niin kutsutusta Big roomista.