Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mirkka Rekola herää eloon – ihmisääni ja liike yhdistyvät Simo Heiskasen uudessa teoksessa

Minä unohdin miten suuressa talossa asun -näyttämöteos on liikettä ja ihmisääntä yhdistävä esitys, jossa menneisyys, nykyhetki ja etiäiset tulevasta kohtaavat.

Tanssiteatteri Glims & Glomsin taiteellinen johtaja Simo Heiskanen on säveltänyt esityksen, joka perustuu Mirkka Rekolan (1931–2014) runoihin.

Simo Heiskasen lausuen ja lauluina esittämät runot punovat yhteen elämän hetkellisyyttä ja ihmisen muistia.

Esityksen alussa on kaksi runoa, joiden kirjoittamisen välissä on jotakuinkin 50 vuotta. Ne sointuvat hyvin yhteen, kirjoittajan ääni on sama, niiden kirjoittamisen välissä kulunut aika on läsnä.

Heiskasen musiikin lavalla tulkitsee Milla Viljamaan johtama orkesteri.

Esitys nähdään Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa tiistaina 18. lokakuuta.

Samana päivänä julkistetaan esityksen lauluja sisältävä äänilevy Vielä päiviä, öitä.