Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Katso kuvat ja keikka-arvio | Volbeat hurmasi riffeillään ääriään myöten täynnä olleen areenan – "Juuri tältä kuulostaisi, jos Elvis olisi liittynyt Metallicaan"

Tanskalainen Volbeat on hiljalleen noussut viime vuosina areenaluokan sarjaan, eikä lokakuisena sunnuntaina Nokia-areenan loppuunmyyminen tuottanut mitään ongelmia. Niinpä 11 000 henkeä oli saapunut paikalle pumppaamaan nyrkkejään ilmassa metallisten riffien tahdissa.

Illan aloitti yhdysvaltalainen Bad Wolves, joka lienee tunnetuin The Cranberries -lainastaan Zombie. Yhtye on toki julkaissut jo kolme albumia, joten omaakin tuotantoa riittää. Melko suoraviivaisen metallipuolituntisen aikana yhtye sai yleisön ihan mukavasti temmattua mukaansa noin puolillaan tässä vaiheessa olleessa hallissa.

Ennen illan pääesiintyjää lavan valtasi vielä walesilainen Skindred, joka melko tuhdeilla soundeilla täytti arenan nu-metallin ja reggaen ristisiitoksellaan. Jo viime vuosituhannella perustettu yhtye sai temmattua yleisön mukaansa osuutensa aloittaneesta Under Attackista lähtien yhtyeen laulajan Benji Webben toimiessa seremoniamestarina. Setti sisälsi muun muassa kappaleet That’s My Jam, L.O.V.E. (Smile Please) ja Nobody. Kill The Power -kappaletta ennen Webbe kehotti kohottamaan nyrkkinsä ilmaan esimerkiksi, jos ottaa joskus esimerkiksi lapset aivoon. Pakkohan se oli minunkin nyrkkini kohottaa. Kaiken kaikkiaan varsin viihdyttävät aloitukset illalle.

Ilta oli kuitenkin Volbeatin, joka sai suomalaisyleisön ehdottoman rakkauden itselleen heti keikan aloittaneesta The Devil’s Bleeding Crownista lähtien. Seuraavan kappaleen Pelvis on Fire aikana sain päähäni vahvan mielleyhtymän, että juuri tältä kuulostaisi, jos Elvis olisi liittynyt Metallicaan ja syntynyt kokoonpano omat soundinsa säilyttäen ja yhdistäen soittaisi kantria. Joka tapauksessa resepti on toimiva.

Volbeat nojaa vahvasti tanakoihin riffeihin ja laulajansa Michael Poulsenin kuulaaseen ääneen. Niinpä livetilanteessa on yleisössä melko mahdotonta estää vartalossaan pakottavaa liikettä, oli se sitten tanssijalan vipatusta, nyrkin pumppaamista, pään heiluttamista tai vaivihkaa jalalla tahtia lyömistä. Muutenkin Nokia Arenan illassa yleisö tuntui nauttivan täysin siemauksin ja syövän yhtyeen kädestä.

Fallen-kappaleen Poulsen omisti edesmenneelle isälleen, jonka jälkeen hän viihdytti yleisöä akustisen kitaran kanssa pienillä pätkillä Dusty Spingfieldin I Only Want to Be With Youlla ja Johnny Cashin Ring Of Firella ennen kuin ilmoille tuutattiin Sad Man’s Tongue ja perään tuoreimmalta albumilta löytyvä Wait A Minute My Girl kymmenien ilmapallojen tippuessa permannolla olevan yleisön sekaan.

Vaikka Volbeat monesti henkilöityy juuri Poulseniin, niin on syytä nostaa esille myös muu yhtye eli kitarassa myös Anthraxissa aikoinaan vaikuttanut Rob Caggiano sekä rytmiryhmä Jon Larsen rummuissa ja Kaspar Boye Larsen bassossa. Yhdessä nelikko soitti tämänkin keikan tarkasti ja ennen kaikkea tunteella.

Setti loppui ensin pahaenteisen punaisissa valoissa Devil Rages On -kappaleessa konfettien täyttäessä Nokia-areenan, jonka jälkeen teemaa jatkoi Becoming helvetin liekkien loimutessa screeneissä ympäri areenan Varsinainen setti päätettiin yhtyeelle ominaiseen villin lännen teemaan Doc Holliday -kappaleella.

Kauaa ei Volbeat antanut itseään odottaa encore-osuuteen ja pian yhtye palasikin lavalle tuoreimman albuminsa kappaleella The Sacred Stones, joka kuuluu mielestäni kyseisen albumin parhaimmistoon. Muuten neljän kappaleen encore koostui Die To Live - ja elämälle omistetusta For Evigt -kappaleista. Koko homma päättyi huoneessa olevien peräaukkojen laskentaan, eikä allekirjoittanut ollut yksin ja niin keikka päättyi Still Counting -kappaleeseen.

Suuren taustascreenin julistaessa ”Kiitos Tampere” tuli metallimessu päätökseensä tämän illan osalta.

Volbeatin lavashow oli varsin pelkistettyä, vaikka sisälsikin toki näyttävät screenit, sekä mainitut ilmapallot ja konfetit sekä savupatsaat. Pääpaino oli kuitenkin musiikissa ja soittajissa, joka toimi erityisen hyvin vuorovaikutuksen yleisöön säilyessä läpi koko parituntisen. Volbeat kiitti Tamperetta ja varmasti yhtä paljon Tampere kiitti Volbeatia.

Volbeat: Servant of the Road World Tour 2022 + special quests Skindred & Bad Wolves., Nokia Arena, sunnuntaina 23.10.2022