Vielä kaksi vuotta sitten Viron elinkeino- ja viestintäministeriö ilmoitti, että uusi Rail Baltica -junayhteys Eurooppaan valmistuu vuoteen 2026 mennessä. Berliini saa kuitenkin vielä odottaa, sillä ehdotettu aikataulu on todettu epärealistiseksi. Junayhteys valmistuu vuoteen 2030 mennessä, jos silloinkaan.
Asiasta kertoo Tallinna24.
Viron parlamentin talousvaliokunnassa puhuneen Viron elinkeino- ja viestintäministeriön apulaispääsihteeri Ahti Kuninkaan mukaan junayhteys Tallinnan Ülemistestä Pärnuun voisi valmistua vuoteen 2029 tai 2030 mennessä, mutta Rail Baltica -yhteyden valmistuminen Latviaan on lykätty vuoden 2030 jälkeiseen aikaan.
Viron elinkeino- ja infrastruktuuriministeri Riina Sikkut vieritti osan aikataulusyistä espanjalaisen suunnittelu- ja arkkitehtitoimisto IDOMin niskoille, sillä se ei ole pystynyt toteuttamaan tilattuja projekteja ajallaan.
– Emme voi sulkea pois sitä mahdollisuutta, että jopa vuoden 2030 määräaikaa joudutaan siirtämään, Sikkut totesi Viron yleisradion haastattelussa.
Ongelmat espanjalaisyrityksen kanssa alkoivat koronapandemian myötä, kun yhtiö väitti koronarajoitusten estävän tarvittavien asiantuntijoiden pääsyn Viroon. Pandemian laantuessa ongelmat ovat kuitenkin jatkuneet.
Rail Baltica Estonian hallituksen puheenjohtajan Anvar Salometsin mukaan uuden rautatiereitin vaatimien eko- ja maasiltojen suunnittelu on edennyt, mutta itse Rail Baltica -reitin ja rautatien suhteen on edistytty vain vähän.
Kolmen Baltian maan yhteisyritys on allekirjoittanut sopimuksen espanjalaisyrityksen kanssa, joten päätökset projektin jatkotoimista tehdään yhteisyrityksen pääkonttorissa Riiassa.