Oli kova paikka nähdä lapsensa lepositeissä. Siitä on jäänyt itselleni trauma, kertoo Katja Karen.
Mitä äitinä voi tehdä, jos huomaa nuoren käyttävän huumeita? Hyvinkääläinen Katja Karen, 42, kertoo kokemuksistaan oman poikansa auttamisessa.
Katjasta kuvattu 10 minuutin lyhytdokumentti on mukana Elämäni Sankari ry:n materiaaleissa, jotka ovat tarjolla kouluille ja yhdistysten tilaisuuksien käyttöön.
Karen toivoo, ettei päihderiippuvaisten läheisiin iskettäisi häpeäleimaa.
– Päätin, että pakkohan tästä on puhua. On harhaluulo, että perheessä lasta olisi kohdeltu huonosti tai kasvatuksessa olisi jotain vialla, Karen sanoo Aamuposti-lehden haastattelussa.
– Itsekin aluksi mietin, mitä olen kasvatuksessa tehnyt väärin, kun lapseni ajautui päihdemaailmaan. Syyllisyyden tunne oli valtava. Olin varma että olin huono äiti, vaikka tiesin toisen lapseni olevan kunnossa.
– Itse en ole koskaan käyttänyt huumeita, tyttäreni on opiskellut lähihoitajaksi, eikä hänellä ole päihdeongelmia.
Kampaajana työskentelevä Karen kertoo pojalla olleen ongelmia jo kouluaikana, neuropsykologisten häiriöiden takia.
Hän suoritti kuitenkin yläkoulun loppuun ja jatkoi Hyriassa – ja ajautui huumeita käyttävään kaveripiiriin 16-vuotiaana.
– Siitä kertoi ensin Willassa Spotti-pisteessä työskennellyt. En alkuun sitä uskonut. Kerran poika sitten tuli humalassa kotiin.
Karen halusi pojan huumetesteihin. Se ei ollut helppoa, mutta lopulta onnistui - ja tulos oli kannabis.
Lääkäri kysyi, haluaako poika apua. Ei halunnut, joten lääkäri ei voinut tehdä mitään.
Poika löytyi huumekämpästä.
Katja Karen
Pari kuukautta sen jälkeen poika oli karannut kotoa.
– Kolme päivää isän kanssa etsittiin poikaa pitkin kyliä. Piti sanoa asiakkaille, että sairastapaus, vaikka etsin poikaa.
Lopulta poliisit löysivät pojan Hyvinkäältä huumekämpästä. Poika oli käyttänyt amfetamiinia.
– Päätin mieheni kanssa, että emme uskalla ottaa poikaa enää kotiin, kun huumeiden käyttö menee vahvempaan ja huonompaan suuntaan.
Sijoituskaan ei auttanut, vaan poika karkasi heti kun pääsi kotiin joulun viettoon. Hän löytyi viikon päästä niin huonossa kunnossa, että poika oli vietävä sairaalanmäelle.
Sairaalasta sijoituspaikkaansa palattuaan hän karkasi uudelleen. Poika löytyi viikon päästä hyvin itsetuhoisena huumeita piikittäneenä, ja vietiin sairaalaan.
–Oli kova paikka nähdä lapsensa lepositeissä. Siitä on jäänyt itselleni trauma, Katja kertoo hiljaa.
Lääkäri teki pakkohoitolähetteen, mutta psykiatrisen sairaalan lääkäri käännytti pois, koska sairaala ei hoida päihdeongelmaisia.
Poika otettiin takaisin laitoshoitoon, nyt suljetulle osastolle. Sieltäkin hän onnistui karkaamaan.
– Hän oli saanut jostain ruuvimeisselin ja vääntänyt ikkunan auki, ja sai soitettua itselleen kyydin.
Huumeiden käyttö paheni, ja mukaan tuli ensimmäinen rikos ja ehdollinen vankeustuomio.
Silloin poika lähetettiin Kouvolaan erityisen huolenpidon hoitojaksolle.
– Se jakso oli pelastus. Sinne on vaikea päästä, Karen sanoo.
Poika palasi sieltä kahden kuukauden päästä entiseen laitokseen ja alkoi harjoittelemaan itsenäistymistä.
Nykyisin 20-vuotias poika asuu omillaan, ja on aloittanut opiskelun eri paikkakunnalla.
– Toki et voi äitinä luottaa, että poika pysyisi kuvilla, kun päihderiippuvuus on sairaus, Katja kertoo.
– Kävin kaiken aikaa töissä, se varmaan piti järjissä. Huumenuorten vanhemmille ei ole tukea helposti saatavilla.
Terapia-apua Katja sai vain kolmisen kertaa.
Avoimuuden myötä Karen innostui tekemään uusia asioita.
Hän lähti ehdolle kunnallisvaaleihin ja aluevaaleihin sosiaalidemokraattien listalta puhuen huumenuorten ja läheisten auttamisesta.
Mukaan tuli myös yhteistyö Elämäni Sankari ry:n kanssa ja käynti eduskunnassa Maria Guzeninan juttusilla. Siitä virisi idea seminaarista Hyvinkäällä eri järjestöjen kanssa.
Tämä juttu on julkaistu aiemmin Aamupostissa.