Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kanervat, erilaiset marjat ja syystähdet tuovat iloa kylmeneviin päiviin – tällä helpolla ohjeella saat värit loistamaan pitkään

Ruusuja haluavien kannattaa olla tänä vuonna ajoissa liikkeellä.

Kukkakaupan ovi aukeaa ja jalkakäytävän reunaan nousee värikäs laatikko ja kori toisensa jälkeen. Kukkien ja marjojen lomasta pilkistelee pieniä koristekurpitsoja lähestyvän halloweenin hengessä.

Mitä kotiin hankittavien syyskasvien valintaan tulee, hyväksi havaitut perinteet pitävät pintansa.

– Kanervat on se, mitä aina menee, kertoo Virkkalan Kukkapuodin yrittäjä Anja Mätzke.

Hän kertoo, että perinteisten callunoiden lisäksi tänä syksynä suosittu on myös erikoisvärinen kanerva skyline, joka on vihreä ja kellertyy latvaa kohden.

Anja Mätzke muistuttaa, että kanervat pitävät sopivasta määrästä kosteutta.

– Multa ei saa kuivua, hän toteaa.

Kanervat pysyvät kauniina pitkään, kun niitä muistaa kastella säännöllisesti. Vesi ei kuitenkaan saisi jäädä ruukkuun seisomaan.

Krysanteemit ovat suosittuja tällä hetkellä.

Anja Mätzke

Kuluvan syksyn muita suosikkeja ovat esimerkiksi ulkona tai viileällä kuistilla viihtyvät veikeä koristekaali ja kaikenlaiset värikkäät marjakasvit, kuten marjakanerva. Sisällä viihtyvien kasvien osalta Mätzke kuvailee syksyn olevan yhtäältä helppohoitoisten viherkasvien aikaa ja toisaalta värin hakemista harmauden keskelle.

– Tänä vuonna menee ensimmäistä kertaa syystähteä, hän kertoo ja näyttää iloisen pinkkejä, tutun näköisiä kasveja.

Kyseessä on perinteinen joulunajan suosikki joulutähti, vain eri värinen.

– Vielä ei haluta perinteistä punaista. Valkoista kysytään sitten itsenäisyyspäivänä.

Myös leikkokukkien kaapissa on syksyinen tunnelma. Mätzke kertoo, että nyt suositaan erityisesti kukkia, jotka säilyvät kauniina mahdollisimman kauan.

– Krysanteemit ovat suosittuja tällä hetkellä. Ne kestävät pitkään.

Oranssin ja punaisen sävyt näkyvät myös kimpuissa.

– Jos kyseessä ei ole osanottokimppu, tällä hetkellä myös kimpuissa on syysvärejä.

Joulua kohti värimaailma alkaa kääntyä punaisen puolelle.

– Viime vuonna vielä joulutähteä suositumpi oli jouluruusu. Ne tuli ja meni melkein saman tien.

Vallitsevan yhteiskunnallisen tilanteen takia kukkakaupoissakin tasapainoillaan epävarmuuden keskellä. Mätzke kehottaa olemaan tilausten kanssa riittävän ajoissa liikkeellä, mikäli mielii kotiinsa esimerkiksi ruusuja.

– Hollannista tuli varoitus, että kaikki kasvattajat eivät kasvata ruusuja talvikaudella, koska kulut ovat niin korkeat, hän kertoo.

Hän toteaa, että tänä syksynä kukkapuodissa on ollut aiempaa hiljaisempaa. Ostoksia harkitaan nyt tarkasti.

– Ihmiset ovat varovaisia siinä, mitä ostavat ja mitä eivät, hän kuvailee.