Suomessa koronakuolemiin liitettyjä tapauksia on tiistaihin mennessä ollut yhteensä hieman yli 6 400 ja sairaaloissa on viime viikosta lähtien ollut kaikkiaan lähes tuhat koronapositiivista potilasta.
Asiasta kertoo Yle.
Tilastojen valossa sairaaloiden yhteenlaskettu kuormitus näyttää olevan lähellä koko pandemian huippulukuja, sillä maaliskuun lopussa sairaaloissa oli pahimmillaan hieman yli tuhat koronapositiivista potilasta, mutta todellinen tilanne ei välttämättä ole tämä.
Kun epidemia on sellaisessa vaiheessa, että tartuntoja on paljon, niitä on myös sellaisilla henkilöillä, jotka päätyvät sairaalaan muista syistä kuin vakavasta koronatartunnasta johtuen.
Esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan alueen Husin sairaaloissa olevista koronapositiivisista potilaista vain joka viides oli aluviikosta sairaalassa koronavirusinfektion takia.
Näistäkin, jotka ovat koronavirusinfektion takia sairaalassa, vain aniharvalla on sellainen vaikea hengityksen häiriön kuva. Henkeään haukkovia koronapotilaita ei juurikaan ole.
Iso osa koronavirusinfektion takia sairaalaan joutuvista potilaista on iäkkäitä ihmisiä, joiden kotona pärjäämisen romuttaa mikä tahansa hengitystieinfektio hyvin herkästi.