Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Korjausrakentaminen takkuaa nyt Suomessa – "Koronan jälkeinen toiveikkuus on poistunut"

Miltei joka toisella taloyhtiöllä on tänä vuonna korjaushanke. Korjaus- ja urakointivaihe on näistä runsaalla puolella yhtiöistä, ja tarjouspyyntövaihe joka kuudennella.

Asia ilmenee Kiinteistöliiton Korjausrakentamisbarometristä, jonka tuloksista liitto kertoo tiedotteessaan.

Kun verrataan barometrin tuloksia taaksepäin, havaitaan, että korjaushankkeiden suunnittelu- ja toimeenpanovaiheissa olevien osuudet eivät ole kasvaneet pariin vuoteen, ja syksyllä 2021 vallinnut toiveikkuus himmeni kevääseen 2022 mennessä.

Koko Suomessa vastanneista 31 prosenttia odottaa, että korjaaminen supistuu heidän yhtiössään viime vuoteen verrattuna. Vastanneista 26 prosenttia sen sijaan arvioi, että heidän taloyhtiönsä korjausrakentaminen kasvaa kuluvana vuonna.

Vuodelle 2023 vastaajissa on yhtä paljon kasvua ja supistumista odottavia, molempia 29 prosenttia kaikista vastaajista.

– Barometrin tuloksista on poistunut ensimmäisen koronavuoden jälkeisen ajan kasvu-toiveikkuus. Kasvua on kuitenkin selvästi havaittavissa energiaan liittyvissä hankkeissa, arvioi Kiinteistöliiton pääekonomisti Jukka Kero.