Asunnoton Sanna myöntää olevansa alkoholin suurkuluttaja. Tulevaisuudenuskoa hän ei ole menettänyt.
Kyllä ihmisellä on oikeus reagoida siihen, mitä elämässä tapahtuu. Sitä mieltä on asemasillalla sadepäivänä istuva 32-vuotias Sanna.
Sanna ei ole haastatellun oikea etunimi. Paikalla ollaan etsivän päihdetyön tiimin kanssa ja sääntönä on, ettei asiakkaita saa tunnistaa.
Sannan elämäntarina on monivaiheinen. Takana on vuosia ulkomailla, akateemisia opintoja, poikaystävän takia velkaantumista ja alkoholinkäyttöä.
Juuri nyt Sanna viettää aikaansa Koivukylässä, jossa tämä haastattelu tehdään.
– Olen alkoholin suurkuluttaja, hän kuvaa.
Suomeen Sanna palasi vasta noin vuosi sitten. Poikaystävä huomasi, että luottokelpoinen Sanna saa velkaa. Ja velkaa otettiin. Sitä kertyi kymmeniä tuhansia. Asunto meni alta ja yksinäisyys kalvoi.
Sanna ilmaisee itseään napakasti ja vahvasti. Hän arvelee itsekin, että koulutustausta näkyy keskustelutaidoissa.
– Puhun seitsemää kieltä, hän mainitsee.
Silmät kostuvat hetkittäin ja välillä Sanna nappaa huikan Viru Valge -pullosta, jossa on hänen mukaansa kiljua. Käsi tarttuu vähän väliä pulloon kuin liike tulisi selkäytimestä.
Nuori Sanna ei ole luovuttanut. Hän puhuu tulevaisuudesta.
Nyt on tällainen vaihe.
– Kyllä minun elämäni saadaan pelastettua. Kyllä tästä vielä tulee jotain, vaikka nyt on tällainen vaihe.
Ajatuksissa on paluu ulkomaille.
– Minun suuntani on Helsinki-Vantaan lentokenttä.
Haastattelu katkeaa hetkeksi. Ympärillä istuvilla on asiaa.
– Miksi te puhutte koko ajan itsestänne, puhukaa muista ihmisistä, ohjeistaa seurueessa istuva, vahvasti päihtynyt vanhempi mies.
Kun Sannan vuoro jälleen tulee, hänellä on toimittajalle kysymys.
– Katso nyt. Mitä mieltä sinä olet: Onko tämä onnellinen kansa? Voit kirjoittaa vastauksesi siihen juttuun, Sanna pyytää.
Hyvinvointia on, mutta sitä ei ole kaikilla. Yhteiskunnassa on mustia pisteitä, joita tuki ja apu eivät tavoita, kuten tämä betoninen istumapaikka asemasillalla.
On myös väliinputoajia, joita palveluverkko ei nappaa kiinni.
Vastauksessa on kuitenkin jotain pielessä. Sillä nyt tylsänharmaan saarekkeen luona on etsivän päihdetyön tiimi. Tiimi jakaa eväitä ja puhtaita huumeiden käyttövälineitä sekä auttaa ihmisiä palveluiden pariin.
Kyseessä on viime vuonna alkanut ja ensi vuonna päättyvä hanke. Hankevastaava Annika Mansner ihmisten kohtaamisia on kertynyt paljon eri puolilla pääkaupunkiseutua.
– Onnistumisia ovat ne hetket, kun ihminen saadaan kadulta palveluiden pariin tai kun nuoren luottamus voitetaan.
Sanna sanoo oman arvionsa etsivästä päihdetyöstä.
– Sehän on ihan parasta, saa puhua ihmiselle.
Sannan lisäksi itse sekoitettua juomaa naukkailee vantaalainen yli viisikymppinen ”Pete”, jonka elämässä on ollut ”päihdehommia” vuodesta 2006 asti.
Pete oli aiemmin yrittäjä. Yrityksen rahat hupenivat pelatessa. Verovelkaa on pitkälle yli 200 000 euroa. Hankalinta Peten mielestä on se, ettei hänelle anneta uutta mahdollisuutta.
– En saa y-tunnusta. Amerikassa yrittäjä voi konkurssin jälkeen perustaa uuden yrityksen. Suomessa se ei onnistu.
Sanna kuvaa Peteä omaksi tukipilarikseen.
– Hän on sydämellinen ihminen. Pete sä pystyisit ihan mihin vain, Sanna ilmoittaa päässään Peten lainaama pipo.
Tämä juttu on julkaistu aiemmin Vantaan Sanomissa.