Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Erikoislääkäri: Näin puhut kuolemasta lapselle – "Jos kerrotaan, että isovanhempi lähti pois, lapsi ei ymmärrä"

Merkityksellistä on, miten lapsi tulee tuetuksi menetyksen jälkeen.

Pyhäinpäivänä moni hiljentyy muistelemaan läheisiä kuolleita. Suru koskettaa niin aikuisia kuin lapsiakin, mutta miten läheisen kuolemasta tulisi lapselle puhua?

Lastenpsykiatrian erikoislääkäri sekä lasten ja nuorten kognitiivinen psykoterapeutti Riikka Riihonen, 41, sanoo, että läheisen kuolema on myös lapselle iso kriisi.

– Lapselle se ei ole ainakaan vähemmän iso asia kuin aikuiselle. Tärkeää olisi antaa uskoa, että tästäkin selvitään.

Monet arastelevat Riihosen mukaan puhua kuolemasta lapsen kanssa. Lasta ei pitäisi kuitenkaan jättää surun kanssa yksin tai sen ulkopuolelle. Tietoa pitäisi antaa ikään sopivalla tavalla ja yrittää vastata aiheesta heränneisiin kysymyksiin.

– Lapselle tulisi kertoa, mitä on tapahtunut. Henkilö on kuollut, emmekä me voi enää tavata häntä. Pikkuhiljaa lapsi tottuu ajatukseen ja voi palata myöhemmin aiheeseen kysymyksillä. Aikuisen olisi hyvä vastata niihin.

Kuoleman todenmukainen selittäminen on tärkeää.

Kuolema on konseptina lapselle outo.

– Jos hänelle kerrotaan, että isovanhempi lähti pois, lapsi ei ymmärrä sitä. Kuolema on konseptina lapselle outo.

Riikosen mukaan siinäkään ei ole mitään väärää, että vakuuttaa lapselle, että sinä tai minä emme tule nyt kuolemaan, jos läheinen on kuollut. Meillä ei ole kuolemanvaaraa.

Tavallisesti 5–6-vuotiaat alkavat kiinnostua kuolemasta ja heillä syntyy luontainen kiinnostuminen abstrakteihin asioihin.

– Lapsi saattaa sanoa, että minäkin haluan kuolla, jos koira kuoli. Tämä ajatus on tärkeää erottaa itsetuhoisuudesta, koska lapsi ei vielä ymmärrä, mitä kuolema tarkoittaa ja hahmota sitä samalla tavalla kuin aikuiset. Pieni lapsi ymmärtää vain että joku on poissa.

Kouluikäinen alkaa ymmärtää kuoleman lopullisuuden.

Suru voi tulla viiveellä ja näkyä lapsissa eri tavalla: vetäytymisenä, ärtyneisyytenä tai surullisuutena.

– Joskus jotkut taidot voivat hetkellisesti taantua, lapsi takertua aikuiseen tai ei pysty puhumaan asiasta.

Lapsen suru kulkee tavallisesti samaa kaavaa kuin aikuisenkin: asian kieltäminen, sen työstäminen ja hyväksyminen.

Riihonen puhuu lapsuudenaikaisista haitallisista kokemuksista (eng. ACE), joita tutkimusten mukaan jopa 80 prosentilla lapsista on lapsuuden aikana vähintään yksi, useimmilla enemmän.

– Ne voivat olla mitä vaan, kuten vanhempien ero, muutto, kiusaaminen tai läheisen menetys. Mitä enemmän menetyksiä on ollut sitä enemmän on riski, että lapselle tulee psyykkisiä pulmia.

Asia ei kuitenkaan onneksi ole näin mustavalkoinen.

– Lapsen selviämisen kannalta sillä ei ole niin paljon merkitystä, mikä haitta on, vaan miten hän tulee tuetuksi menetyksen jälkeen. Tukiverkon on tärkeä olla paikalla ja läsnä.