Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tuore kysely: Näin moni nuori on vailla yhtään ainutta ystävää – "Tämä on maailman pahin tunne"

Joka neljäs nuori kokee, ettei hänellä ole yhtään läheistä ystävää eikä porukkaa, johon kokisi kuuluvansa. Tämä ilmenee HelsinkiMission nuorten yksinäisyyskyselystä, jossa vastaajana oli 4 147 nuorta.

HelsinkiMissio kertoo kyselystä tiedotteessaan.

Kyselyyn vastanneista 15–20-vuotiaista heikoimmassa tilanteessa olivat 20-vuotiaat. Heistä hieman yli puolet kertoi olevansa ilman porukkaa ja hieman vajaa puolet ilman läheistä omaa ystävää.

Puute läheisestä omasta ystävästä korostui erityisesti nuorten miesten vastauksissa.

Ystävä voi löytyä vaikka hautausmaalta

Yksinäisyyskyselystä ilmenee, että yksinäisyyttä toistuvasti kokevista nuorista noin 40 prosenttia ei tiennyt, miten voisi omaa tilannettaan helpottaa.

Tunne keinottomuudesta lisääntyi nuorten iän myötä siten, että 20-vuotiaista jo lähes 80 prosenttia koki omat mahdollisuutensa hyvin vähäisiksi.

– Kun mietitään pitkäaikaisen yksinäisyyden syrjäyttäviä, sairastuttavia ja yhteiskunnalle sangen kalliiksi tulevia seurauksia, on näistä tuloksista syytä olla huolissaan. Vaikutukset eivät kohdistu ainoastaan nuorten vaan aivan kaikkien tulevaisuuteen, sanoo Turun yliopiston kasvatuspsykologian professori ja tutkija Niina Junttila tiedotteessa.

Junttilan mukaan on hienoa, että eduskunta on tarttunut huoleen perustamalla kansallisen yksinäisyyden ja ostrakismin vähentämisen työryhmän.

Koulukuraattori on sekä lapsen että vanhemman tukena: "Monenlaista huolta me kohtaamme"

School to Belong -yksinäisyyskyselyyn vastanneet nuoret saivat myös vastata kyselyyn omilla kommenteillaan yksinäisyydestä.

– Tämä on maailman pahin tunne, jota on tosi vaikea kuvata. Tuntuu, että itsessä on jotain vikaa, kun kukaan ei tykkää, kertoo 20-vuotias tyttö.

Hänestä tuntuu siltä, että yksinäisyys on ihan oma syy.

– Tuntuu, että on maailmassa yksin eikä kukaan välitä. Ei ole ketään kelle puhua ja jonka kanssa jakaa elämänsä. Hävettää, kun tuntuu, että kaikilla muilla on kavereita. Yksinäisyys sattuu. Tuntuu siltä, että kuristuu, tyttö kertoo.