Alkuvuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin päivystyksissä Helsingissä hoidettiin 148 sähköpotkulautailijaa, mikä oli merkittävästi vähemmän kuin viime vuonna. Varovaisuus on kuitenkin edelleen tarpeen sähköpotkulautoja käytettäessä.
Ilmiöstä kertoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus) tiedotteessaan.
Vielä vuoden 2021 tammi-elokuussa Töölön tapaturma-asemalla sekä Meilahden ja Malmin yhteispäivystyksissä hoidettiin 386 sähköpotkulautailuun liittyvää vammaa.
Samalla, kun vuokrasähköpotkulautojen saatavuus ja tehdyt matkat sekä yksityisomisteiset sähköpotkulaudat ovat lisääntyneet, päivystyksissä hoidetut sähköpotkulautavammat ovat vähentyneet.
Vastaavan väitöskirjatutkijan Henri Vasaran mukaan vaikuttaa siltä, että yöllisillä nopeusrajoituksilla ja vuokraustoiminnan lopettamisella perjantai- ja lauantaiöisin on ollut merkittävä vaikutus.
Syyskuussa 2021 Helsingin kaupunki rajoitti sähköpotkulautojen käyttöä, koska erityisesti iltaisin ja öisin onnettomuudet ruuhkauttivat päivystyksiä. Viikonloppuisin puolen yön ja kello 5 välillä sähköpotkulautojen vuokraus estettiin, ja arkiöinä nopeus laskettiin 15 kilometriin tunnissa.
Husin selvityksessä yksi keskeinen havainto on, että yölliset sähköpotkulautavammat ovat vähentyneet merkittävästi.
– Toki lisääntyneellä käyttökokemuksella ja suurella mediahuomiolla on myös ollut oma osansa vammojen vähenemisessä, mutta rajoitusten merkitystä ei voi kiistää, Vasara summaa.