Joulutoristaan tunnettu Tallinna on varsinainen joulukaupunki, joka tarjoaa monenlaista tekemistä ja nähtävää myös joulukuussa.
Historiallisten joulukoristeiden näyttely
Tallinnan historiallisen museon Suurkillan talossa on esillä historiallisia joulukoristeita eri vuosikymmeniltä ja vuosisadoilta. Vaikka jouluperinteet itsessään eivät ole vuosien saatossa muuttuneet, joulukoristeet ovat. Ennen suositut talikynttilät ja paperikoristeet on nykyään korvattu haurailla lasi- ja muovikoristeilla. Esillä on joulukoristeita sekä Viron historiallisen museon kokoelmista että Marika Ploomanin yksityiskokoelmasta. Näyttely on avoinna 8.1.2023 saakka.
Tallinnan joulutori
Muutama vuosi sitten Euroopan kauneimman joulutorin tittelin saanut Tallinnan joulutori avautui tuttuun tapaan Raatihuoneentorille jo ensimmäisenä adventtina. Joulutori on avoinna päivittäin kello 12–19 aina 8.1.2023 saakka.
Joulujazz-festivaali
Jo marraskuun puolella käynnistynyt Joulujazz-festivaali kuuluu Jazzkaar-festivaalin sateenvarjon alle. Erityyppisiä jazzkonsertteja on festivaalin tiimoilta luvassa monissa eri paikoissa, kuten kirkoissa, klubeilla ja konserttisaleissa ja mikä parasta festivaali kestää 18. joulukuuta saakka.
Piparkoogimaania-näyttely
Joulukuun ensimmäinen päivä Tallinnan design- ja arkkitehtuurigalleriassa avautuu Piparkoogimaania-näyttely, jonka kaikki teokset on tehty piparkakkutaikinasta. Tänä jouluna näyttelyn teemana on arkkitehtuuri. Näyttelyn ohessa järjestetään piparkakkutyöpajoja, jossa näyttelyvieraat pääsevät opettelemaan piparkakkujen leivontaa ja koristelua. Näyttely on avoinna joka päivä klo 11–18 aina 7.1.2023 saakka.
Museosunnuntai
Sunnuntaina joulukuun 4. päivä Tallinnassa vietetään taas museosunnuntaita, jolloin sisäänpääsy Tallinnan kaupungin hallinnoimiin museoihin on ilmainen kaikille. Museosunnuntaita on Tallinnassa vietetty maaliskuusta 2022 alkaen ja se on tuonut paljon uusia kävijöitä Viron pääkaupungin museoihin.
Viron taideakatemian joulumarkkinat
Sunnuntaina 11.12. Tallinnassa vietetään Viron taideakatemian (EKA) joulumarkkinoita. Ne järjestetään akatemia omissa tiloissa, joissa on viidessä kerroksessa myynnissä opiskelijoiden itse tekemiä designtuotteita ja taideteoksia.
Tallinnan laululavan valoveistospuisto
Joulukuun 9. päivä Tallinnan laululavan puistossa avautuu Liisa ihmemaassa -teemainen valoveistospuisto. Sitä koristavat sadat käsintehdyt, silkistä valmistetut valoveistokset, joista osa on jopa kahdeksan metriä korkeita. Valofestivaalit ovat avoinna perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin klo 17.30–22.00.
Viron ulkoilmamuseon joulukylä
Tallinnan Rocca al Maressa sijaitsevassa Viron ulkoilmamuseossa avautuu joulukylä viikonloppuna 17.–18. joulukuuta. Esillä on virolaisia jouluperinteitä eri vuosikymmeniltä sekä joulumarkkinat, josta voi ostaa monenlaisia joululahjaksi sopivia tuotteita. Joulukoristetyöpajassa voi valmistaa itse joulukoristeita ja joulupukki on tietenkin tavattavissa.
Keksintötehdas Proton pyörivä joulumaa
Joulukuun 20. päivä Tallinnan Noblessnerissa sijaitsevassa keksintötehdas Protossa avautuu huikea pyörivä joulumaa. Luvassa on jouluinen satumetsä, jossa pyörivät niin joulukuuset kuin karusellitkin. Proton joulumaa on avoinna 5.1.2023 saakka.
Estonia-teatterin uudenvuoden tanssiaiset
Uudenvuodenaattona 31. joulukuuta Estonia-teatteri kutsuu taianomaiseen musiikki-iltaan, jonka ohjelmassa on luvassa niin kuoroesitys, musiikkia kuin tanssijoitakin.